Yleinen

Itsekuri kuluu – käytä sitä järkevästi

Itsekuria voisi kuvailla kyvyksi valita kahden eri halun välillä. Se on reaktio sisäiseen ristiriitaan, joka syntyy, kun joko haluat tehdä jotain, josta tiedät, ettei sitä pitäisi tehdä (kuten ylensyönti), tai sinun pitäisi tehdä jotain, mitä et haluaisi (esim. salille lähteminen). Itsekurin ansiosta kykenemme sanomaan ei nopeille nautinnoille ja akuuteille houkutuksille, jotka vievät meitä kauemmas tavoitteestamme. …

Itsekuri kuluu – käytä sitä järkevästi Lue lisää »

Se joka makaa eniten lepää vähiten

Uni, lepo ja palautuminen ovat olleet viime vuosina keskiössä hyvinvoinnista puhuttaessa. On toki totta, että riittävä uni on terveyden perusta, 95 % vuorokauden aikaisesta palautumisesta tapahtuu yöunien aikana ja, että kuormituksesta palautuminen mahdollistaa hyvinvoinnin sekä kehittymisen. Mutta mihin unohtui kuormitus? Uni ja palautuminen ovat mielestäni saaneet liikaa palstatilaa aktiivisuuden sekä liikunnan kustannuksella. Tuntuukin siltä, että …

Se joka makaa eniten lepää vähiten Lue lisää »

Huono kunto on Suomen tuho

Koronan aiheuttamat oireet voivat olla kohtalokkaita etenkin riskiryhmäläisille. Pandemiaan onkin mielestäni suhtauduttava asianmukaisella vakavuudella, eikä sen vaarallisuutta tule millään tavalla kyseenalaistaa. Samanaikaisesti täytyy kuitenkin huomioida myös etätöihin ja -opiskeluun siirtymisen, kotona ”homehtumisen”, fyysisen passiivisuuden lisääntymisen sekä harrastustoiminnan ja liikkumisen rajoittamisen aiheuttamat haasteet kansalaiskunnolle sekä -terveydelle. Lisääntynyt fyysinen passiivisuus ja sen aiheuttamat ongelmat sekä kustannukset koituvatkin …

Huono kunto on Suomen tuho Lue lisää »

Impulssi -filosofia

Hyvä elämä koostuu kuormituksen ja palautumisen tasapainon mahdollistamasta vitaliteetista (energisyys ja elinvoimaisuus), joka on jaksamisen, aikaansaamisen ja onnellisuuden perusta. Liiallinen ja pitkään jatkuva kuormitus johtaa uupumiseen, kun taas liian vähäiset haasteet johtavat ennen pitkää masennukseen. Sen vuoksi ei kannata tavoitella mahdollisimman stressitöntä elämää, vaan parempia stressinhallinnan taitoja.  Impulssi -filosofia pohjautuu parempiin kokonaiskuormituksen hallinta- sekä voimavarojen …

Impulssi -filosofia Lue lisää »

IMPULSSI – MENETELMÄ JATKUVAAN KEHITYKSEEN

Jos pitäisi valita hyvinvoinnin ja elämänlaadun näkökulmista tärkein yksittäinen muuttuja, nimeäisin sen vitaliteetiksi eli energisyydeksi ja elinvoimaisuudeksi. Jos sinulla nimittäin on akut loppu ja paukut vähissä, on täysipanoisesta sekä rikkaasta elämästä nauttiminen täysin mahdotonta. Onnellisuus edellyttääkin energiaa ja jaksamista. Ja rikas elämä syntyy kuormituksen sekä palautumisen välisestä tasapainosta. Väsynyt ja ylikuormittunut keho sekä mieli kaipaavat …

IMPULSSI – MENETELMÄ JATKUVAAN KEHITYKSEEN Lue lisää »

Toinen erä – uusi yritys

Perustaessani 15 vuotta sitten Trainer4Youta olivat yrityksen visio, missio, arvot, strategia ja tarkoitus jokseenkin kirkkaat. Eivätkä ne ole matkan varrella juuri muuttuneet. Halu vaikuttaa positiivisesti ihmisten hyvinvointiin ja elämänlaatuun sekä kouluttaa ammattilaisia unelmaduuniin liikunnan, hyvinvoinnin ja personal trainingin pariin, antoivat tarkoituksen ja suunnan 15 vuoden seikkailulle.  Ehkä tärkeimpänä asiana tuolta ajalta pidän sitä, että minlla …

Toinen erä – uusi yritys Lue lisää »