Katso tämä video ennen kun asetat tavoitteita tai teet uuden vuoden lupauksia

Herkistyitkö videota katsoessasi? Minulla ainakin meni ”roska silmään”. Tarinassa konkretisoitui nimittäin upealla tavalla kestävän muutoksen perustana toimivat arvot sekä sitoutuminen niiden mukaiseen toimintaan. Kaiken kiireen ja hektisyyden keskellä hyvän elämän perustukset saattavat välillä kokea kolauksen. Täyttäessämme ulkoa tulevia vaatimuksia etäännymme arvoistamme, emmekä ole enää kosketuksissa siihen, mikä on meille tärkeää. Siksi onkin hyvä välillä pysähtyä elämän suurten kysymysten äärelle ja korjata suuntaa (tavoitteet) sekä vahvistaa motivaatiotaan niiden avulla.

Hyvä tavoite lisää hyvinvointia

Hyvä tavoite on henkilökohtaisesti merkityksellinen. Se on innostava ja vastustamattomasti puoleensa vetävä. Sen tulee pohjautua omiin arvoihisi, toiveisiisi, tarpeisiisi ja haluihisi, ei olla muiden sanelema tai ulkoapäin annettu. Kun tavoitteesi on sinulle merkityksellinen, voi sen toteuttamisen tavoittelu lisätä kokemustasi hyvinvoinnista ja paremmasta elämästä.

Vaatii keskittymistä ja joskus ponnisteluakin tunnistaa omat toiveensa, halunsa ja itselleen merkitykselliset tavoitteet. Itsensä tutkiskeluun ja tuntemiseen kannattaa kuitenkin käyttää riittävästi aikaa, sillä hyvin määritelty ja merkityksellinen tavoite on paitsi ponnistelemisen arvoinen, mutta myös etenkin haastavina hetkinä energiaa antava ja innostava.

Kun olet löytänyt mielekkään ja merkityksellisen tavoitteen, voit lähteä kulkemaan sitä kohti. Se onnistuu erilaisia toimintatavoitteita laatimalla eli pohtimalla, mitä tekoja toistamalla kuljet tavoitteesi suuntaan. Kun saat nuo teot juurrutettua rutiineiksi arkeesi, on tavoitteen saavuttaminen lähes väistämätöntä.

Voidaankin puhua tavoitetottumuksista eli tavoitteenmukaisista rutiineista, joita löydät kysymällä itseltäsi seuraavat kysymykset: Mikä on pienin teko, jonka voin tehdä juuri nyt tavoitteeni eteen? Mitä teen tänään, huomenna, ensi viikolla ja kuukauden päästä, toteuttaakseni merkityksellisen tavoitteeni?

Hyvä tavoite pohjautuu arvoihin

Hyvin asetettu tavoite lähtee siis liikkeelle omista haluista ja itselle merkityksellisistä arvoista ja asioista. Silloin sisäinen motivaatio voi olla vahvaa ja jo itse tekeminen palkitsee, ei pelkästään päämäärän saavuttaminen. Se mahdollistaa merkityksellisyyden vahvistumisen, samoin kuin kokemuksen hyvästä elämästä. Samalla myös sisukkuutesi lisääntyy ja siedät paremmin epävarmuutta ja epämiellyttäviäkin kokemuksia. Näin ylität matkallesi osuvat esteetkin varmemmin ja vaivattomammin.

Omien merkityksellisten ja mielekkäiden tavoitteiden määrittely onnistuu parhaiten itsetutkistelun ja -tuntemuksen lisäämisen kautta. Kun pohdit omia tärkeimpiä arvojasi, innostuksen ja intohimon kohteitasi sekä motivoitumistapojasi, voit löytää tavoitteet, joiden avulla onnistut muotoilemaan elämästäsi ”ihmisen parasta aikaa”, ja päästä kokemaan yhä useammin merkityksellisyyden tunnetta ja tekemisen imun kokemuksia.

Arvojen kirkastaminen helpottaa liikkeelle lähtemistä

Arvojen kirkastaminen helpottaa ennen kaikkea päätöksentekoa valintatilanteissa. Kun arvot ovat kirkkaana mielessäsi, on helppoa päättää, mihin haluat käyttää rajallista aikaasi ja minkä eteen olet valmis ponnistelemaan. Arvojen kirkastaminen on tärkeää myös tavoitteita asetettaessa. Kun tavoite on saumattomasti kosketuksissa arvojesi kanssa, on sen toteutuminen ja pysyvyys huomattavasti todennäköisempää hetken mielihaluihin verrattuna. Kun löydät yhteyden muutoskohteen ja itsellesi merkityksellisten asioiden välillä, kasvaa samalla myös motivaatio, sitoutuminen ja periksi antamattomuus tavoitteen mukaisesti elämiseen.

Arvotyöskentely voi auttaa löytämään merkityksen hyvinvointiin panostamiselle. Toiselle se voi olla liikunnallisuus ja terveellinen elämäntapa, kun taas toiselle halu näyttää terveen ja hyvinvoivan sekä vahvan isoisän esimerkkiä lapselleen. Arvojen kirkastaminen muistuttaa meitä elämän tärkeistä asioista ja on hyvä lähtökohta kaikissa muutostilanteissa. Vaikka tärkeät asiat saattavat löytyä spontaanistikin, on välillä syytä pysähtyä sekä käyttää hieman aikaa seuraavien kysymysten äärellä:

• Mikä on minulle tärkeää?
• Mitä arvostan eniten elämässäni?
• Olenko tyytyväinen itseeni?
• Olenko tyytyväinen elämääni?
• Mitä ilman en haluaisi elää?
• Mitä ilman haluaisin elää?
• Millaisena ihmisenä haluan itseni muistettavan?

Saat kysymyksistä enemmän irti, kun käytät hetken niihin vastaamiseen. Ne eivät auta meitä pelkästään muistamaan, mikä on tärkeää, vaan myös tulemaan tietoisiksi omista arvoistamme ja tunteistamme – asioista, jotka luovat vahvan pohjan kaikelle muutokselle. Onnistunut suoritus lähteekin liikkeelle aina pysähtymisestä.

Tee lupauksen sijaan lista toimintatavoitteista

Suuruudenhullun lupauksen ja kaukana siintävän tavoitteen sijaan laadin itselleni aina vuoden vaihtuessa, tai yleensä puolivuosittain, niin sanotun bucket listan. Listaan siihen sensuroimattomaan sekamelskaan kaikki sellaiset asiat, joita haluan kokea, kokeilla tai joissa haluan kehittyä seuraavan periodin aikana. Nämä toimintatavoitteet voivat liittyä uusien liikuntamuotojen kokeilemiseen, välineiden tai tavaroiden hankkimiseen, erilaisten kokemusten keräämiseen, itseni kehittämiseen tai vaikkapa uuden kahvilan tai ruokaravintolan antimiin tutustumiseen.

Pyrin listaamaan ylös kaikki ne asiat, jotka nousevat mieleeni listaa laatiessani ja siirrän siihen edellisestä listasta toteutumattomat toiminnot. Jos kokin kohta on osoittautunut tai osoittautuu minulle merkityksettömäksi, niin vedän sen yli ja jätän suosiolla pois listasta. Yliviivaan sitten aina kuinkin tavoitteen/ toiminnon, kun olen toteuttanut sen.

Kun teet pienet asiat hyvin ei tarvita edes suuria asioita

Pienten ja usein jopa melko merkityksettömältä tuntuvien ponnistusten johdattelemana kuljen kuitenkin askel kerrallaan kohti suurempaa tavoitettani. Motivaation säilyttämisen kannalta onkin tärkeää, että näemme konkreettisesti sen, että edistymme ja kehitymme. Jokainen yliviivattu kokeilu ja kokemus onkin konkreettinen askel lisääntynyttä hallinnan tunnetta, parempaa itseluottamusta, vahvempaa motivaatiota, parempaa elämänlaatua ja suurempaa tavoitettamme.

Mitkä ovat asioita, joita sinä haluat kokea, kokeilla tai missä asioissa haluat kehittyä tulevan talven ja kevään aikana? Laadi oma listasi ja ryhdy aktiiviseksi yliviivaajaksi.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Jaa:

Riku Aalto

Riku Aalto

Riku on personal trainingin uranuurtaja Suomessa. Koulutukseltaan hän on fysioterapeutti ja ammattivalmentaja, joka on täydentänyt osaamistaan muun muassa liikuntahallintotutkinnolla, työhyvinvointivalmentajakoulutuksella sekä ravinto-, voima- ja psyykkinen valmentaja –opinnoilla. Riku on kirjoittanut noin 40 kirjaa harjoittelusta, ravitsemuksesta sekä fyysisestä hyvinvoinnista.

Testaa, olisiko sinusta personal traineriksi?

Rakensimme pienen testin, jolla voit selvittää luonteenpiirteitäsi tai tämänhetkisiä arjen vaatimuksia personal trainerin työn kannalta. Testi sisältää myös osion, jossa voit testata lyhyesti tietojasi kehittävän harjoittelun lainalaisuuksista.

Käy tekemässä lyhyt testimme osoitteessa: impulssi.typeform.com/pt-testi

Lue lisää

Impulssi Personal trainer -koulutusopas

Saat oppaan luettavaksesi lähetettyäsi alla olevan lomakkeen.


Elintapavalmentamisen ammattilainen -opas​

Saat oppaan luettavaksesi lähetettyäsi alla olevan lomakkeen.


Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisesta personal traineriksi​

Saat oppaan luettavaksesi lähetettyäsi alla olevan lomakkeen.


Evästeilmoitus

Käytämme evästeitä, jotta sivustomme toimii oikein ja voimme analysoida tietoliikennettä. Painamalla ”Hyväksy” hyväksyt, että laitteellesi tallennetaan evästeitä.

Tulossa

Julkaisemme Impulssi Valmentajayhteisön pian. Jättämällä yhteystietosi saat kutsun ensimmäisen joukossa ja pääset osallistumaan mm. Valmentajakahveille.