Keskity siihen mikä toimii

Se, ettemme tunne oloamme itsevarmaksi tai luottavaiseksi, johtuu usein siitä, että huomiomme on kiinnittynyt asioihin, jotka eivät ole hyvin. Kun keskitymme näiden asioiden vatvomiseen, on helppoa lähteä tekemään yleistyksiä siitä, että mikään ei toimi. Näin käy esimerkiksi silloin, kun tuntee nousseensa sängystä väärällä jalalla. Kun asiat lähtevät väärille raiteille, vakuutat itsellesi, että sinua odottaa katastrofi toisensa jälkeen, ja että ”tämä nyt vain on yksi niistä päivistä”.

Se, mihin keskityt, kasvaa elämässäsi

Se mihin keskityt, kasvaa elämässäsi. Keskittymällä johonkin asiaan, annat aivoillesi suunnan siitä, mihin kiinnittää huomiosi. Kun keskityt pelkästään siihen, mikä ei toimi tai ole hyvin, alat nähdä sekä kerätä lisää sellaisia asioita ympärillesi.

Sama toimii onneksi molempiin suuntiin. Keskittymällä siihen, mikä jo toimii ja mikä on jo hyvin, ohjaat huomiosi näihin asioihin myös ympärilläsi, ja niin nämä asiat ikään kuin lisääntyvät.  Oikeammin sanottuna, olemme avoimia huomaamaan myös nämä asiat ympärillämme, sillä ne ovat siellä koko ajan, huomasimme niitä tai emme.

Pystyvyyden tunne ruokkii onnistumisia

Kumman ajattelet tuntuvan rohkaisevammalta? Keskittyä siihen, mikä jo toimii vai siihen mikä ei vielä toimi?

Tämä on osittain kompakysymys. Sillä kumpikaan ääripää, mikään ääripää, ei ole hyvä tila elää. Mieli, kuten kehokin, pyrkii aina tasapainoon. Siksi on hyvä huomioida sekä sitä, mikä jo toimii, että sitä, mikä ei vielä toimi. Tämä luo oikeamman kuvan todellisuudesta.

Mieti kuitenkin yksityiskohtaisemmin sitä, mikä jo toimii ja vähemmän yksityiskohtaisesti sitä, mikä ei vielä toimi. Tällaista onnistumisten tietoista havainnointia kutsutaan pystyvyydeksi. Pystyvyyden tunteen kehittyminen on keskeisin muutoskäyttäytymistä ylläpitävistä tekijöistä ja lisää niin motivaatiota kuin sitoutumista toiminta- ja suorituskykysi kehittämiseen.

Kirjaa ylös, niin tunnistat paremmin

Oheisen kaltaisella hyvin helposti toteutettavalla tehtävällä fokusoit ajatuksiasi positiivisiin ja voimaannuttaviin asioihin. Kirjoita ylös (tai keskity ajattelemaan hetkeksi) vähintään viisi eri asiaa, sillä varmaa on, että elämässäsi on lukemattomia asioita, jotka ovat jo hyvin.

1.________________________________

2.________________________________

3.________________________________

4.________________________________

5.________________________________


Lähde: Impulssi – Manetelmä jatkuvaan kehitykseen (R.Aalto & P. Immo, Docendo.2020)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Jaa:

Riku Aalto

Riku Aalto

Riku on personal trainingin uranuurtaja Suomessa. Koulutukseltaan hän on fysioterapeutti ja ammattivalmentaja, joka on täydentänyt osaamistaan muun muassa liikuntahallintotutkinnolla, työhyvinvointivalmentajakoulutuksella sekä ravinto-, voima- ja psyykkinen valmentaja –opinnoilla. Riku on kirjoittanut noin 40 kirjaa harjoittelusta, ravitsemuksesta sekä fyysisestä hyvinvoinnista.

Testaa, olisiko sinusta personal traineriksi?

Rakensimme pienen testin, jolla voit selvittää luonteenpiirteitäsi tai tämänhetkisiä arjen vaatimuksia personal trainerin työn kannalta. Testi sisältää myös osion, jossa voit testata lyhyesti tietojasi kehittävän harjoittelun lainalaisuuksista.

Käy tekemässä lyhyt testimme osoitteessa: impulssi.typeform.com/pt-testi

Lue lisää

Impulssi Personal trainer -koulutusopas

Saat oppaan luettavaksesi lähetettyäsi alla olevan lomakkeen.


Elintapavalmentamisen ammattilainen -opas​

Saat oppaan luettavaksesi lähetettyäsi alla olevan lomakkeen.


Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisesta personal traineriksi​

Saat oppaan luettavaksesi lähetettyäsi alla olevan lomakkeen.


Evästeilmoitus

Käytämme evästeitä, jotta sivustomme toimii oikein ja voimme analysoida tietoliikennettä. Painamalla ”Hyväksy” hyväksyt, että laitteellesi tallennetaan evästeitä.

Tulossa

Julkaisemme Impulssi Valmentajayhteisön pian. Jättämällä yhteystietosi saat kutsun ensimmäisen joukossa ja pääset osallistumaan mm. Valmentajakahveille.