Uusi tapa rutiiniksi: Osa 2

Kun ihminen yrittää muuttaa kerrallaan yhtä, yksinkertaista tapaa tuettuna, on onnistumisen todennäköisyys jopa 80 prosenttia. Kahden tavan muuttaminen samanaikaisesti pudottaa onnistumisen todennäköisyyden noin 40 prosenttiin ja yhdenkin tavan muuttaminen ilman muiden ihmisten tukea, pudottaa onnistumisen mahdollisuudet vain 5–10 prosenttiin. Tarvitset siis sekä malttia että tukea onnistuaksesi.

Kokosin sinulle 10 vinkkiä uusien tapojen omaksumisen tueksi. Tarjoilen ne kahdessa erässä sulattelun ja omaksumisen helpottamiseksi. Ensimmäiset viisi vinkkiä löytyvät tästä artikkelista, joten tässäpä vinkit 6-10, ole hyvä!

6. Tee muutoksesta mahdollisimman helppoa ja todennäköistä

Hauskuuden lisäksi tapojen toistamisesta kannattaa tehdä niin helppoa kuin mahdollista. Aamukahvien lataaminen valmiiksi kahvinkeittimeen helpomman herätyksen toivossa, treenikassin pakkaaminen peräkonttiin salille siirtymisen helpottamiseksi ja jumppakepin sijoittaminen työpisteen nurkkaan mikrotreenien toteuttamiseksi ovat kaikki hyviä toimenpiteitä aloittamisen kynnyksen madaltamiseksi, tekemiseen tarttumisen helpottamiseksi ja tapojen toistamisen todennäköisyyden kasvattamiseksi.

7. Tee muutoksesta mahdollisimman palkitsevaa

Hyvästä työstä tulee maksaa asianmukainen palkkio. Niin myös silloin, kun kyse on sinusta itsestäsi. Kun olet ponnistellut uuden, paremman tavan omaksumisen eteen ja koet ansainneesi hieman hemmottelua sekä pienen palkinnon, on silloin sopiva hetki motivaation kasvattamiselle.

Jos olet treenannut säännöllisesti ja tavoitteellisesti, voi motivoiva palkinto olla uudet lenkkitossut tai treenivaatteet. Jos taas olet syönyt säntillisesti ja onnistunut pudottamaan painoasi, voit palkita itsesi hieronnalla tai vaikka kasvo- tai jalkahoidolla. Älä kuitenkaan palkitse itseäsi tavoitettasi kampittavalla tekijällä, kuten esimerkiksi överiksi menevällä mässäämisellä tai aktiivisuuttasi vähentävällä lahjuksella.

8. Sitoudu muutossysteemiin

Uusi tapa ei juurru osaksi arkeasi itsekseen. Se vaatii takuulla ponnistelua ja sitoutumista. Kannattaakin varmistaa, että muutosvalmiutesi on kohdallaan ennen uuteen tapaan tarttumista. Aikaisemmin ohjeistamani toimenpiteet, kuten arvojesi puntaroiminen sekä voimavarojen riittävyyden varmistaminen, luovat vahvan pohjan sekä potentiaalin onnistuneelle muutokselle.

Tavoitteiden näkyväksi tekeminen esimerkiksi tarralappuja liimaamalla, niiden julkistamisella läheisille sekä ystäville ja toistoista kirjaa pitämällä ovat myös hyviä onnistumispotentiaalin kasvattajia. Voit myös pyrkiä kasvattamaan ”voittavien tapojen toistoputkea” eli peräkkäisten onnistuneiden päivien jatkumoa, jota et hevillä halua katkaista.

9. Valjasta tukijoukot taaksesi

Kukaan ei menesty yksin. Unelman toteuttamiseen tarvitaan aina tukijoukkoja: ystäviä, läheisiä, kumppaneita ja kitkaakin. Nekin ihmiset, jotka sortuvat väheksymään, epäilemään ja asettumaan poikkiteloin sinun ja unelmasi välille, voivat parhaimmillaan antaa sinulle juuri sen tarvittavan sysäyksen tavoitteesi saavuttamiseksi. 

Onkin tärkeää, että unelma on ekologinen eli siitä on hyötyä myös lähiympäristöllesi ja läheisillesi. Harvaa ihmistä arvostetaankin heidän hankkimansa aseman tai omaisuuden vuoksi. Sen sijaan arvostus kohdistuu usein siihen, millaiset ovat henkilöiden tarkoitusperät ja miten muut ihmiset on huomioitu unelman tavoittelussa.

10. Tee tarvittavat toistot

Mikä erottaa mestarin keskinkertaisuudesta? Vastaus on: toistot, toistot ja toistot. Siis se, että mestari palaa aina tylsältäkin tuntuvien toistojen äärelle ja jatkaa nöyränä harjoittelua. Tosipaikan tulleen nöyryys työnnetään syrjään ja voidaan olla itsevarmoja siitä, ettei kukaan ole harjoitellut enempää ja paremmin. Itsevarmuus on silloin sallittua, muttei kuitenkaan nöyryyden kustannuksella. Keskinkertainen voi tuntea itsensä ylpeäksi ja itsevarmasti harjoittelun äärellä, mutta tosipaikan tullen nöyryys voi muuttua nöyryytykseksi, jos on ylenkatsottu harjoittelua ja riittävien toistojen junnaamista.

Tapojen oppiminen on aina uusien taitojen opettelua. Opetat aivojasi reagoimaan uudella tavalla tuttuun ärsykkeeseen. Sen vuoksi uusi tottumus alkaa juurtua vasta riittävien toistomäärien myötä. Kannattaa aloittaa riittävän pienestä ja lisätä toistojen määrää sekä intensiteettiä matemaattisen maltillisesti. Silloin lopputulos voi olla hämmästyttävän suuri.

Hyvinvoinnin näkökulmasta toistot siis ratkaisevat. Sitä ei voidakaan varastoida pahan päivän varalle, vaan hyvinvoinnista tulee pitää huolta joka päivä, lopun elämän ajan. Pienet teot ratkaisevat. Jos teet pari–kolme mikrotreeniä päivässä (yhteensä 15 minuuttia), olet vuoden aikana treenannut 5475 minuuttia eli 91 tuntia ja 15 minuuttia. Kuka sanoi, ettei pienillä asioilla ole merkitystä?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Jaa:

Riku Aalto

Riku Aalto

Riku on personal trainingin uranuurtaja Suomessa. Koulutukseltaan hän on fysioterapeutti ja ammattivalmentaja, joka on täydentänyt osaamistaan muun muassa liikuntahallintotutkinnolla, työhyvinvointivalmentajakoulutuksella sekä ravinto-, voima- ja psyykkinen valmentaja –opinnoilla. Riku on kirjoittanut noin 40 kirjaa harjoittelusta, ravitsemuksesta sekä fyysisestä hyvinvoinnista.

Testaa, olisiko sinusta personal traineriksi?

Rakensimme pienen testin, jolla voit selvittää luonteenpiirteitäsi tai tämänhetkisiä arjen vaatimuksia personal trainerin työn kannalta. Testi sisältää myös osion, jossa voit testata lyhyesti tietojasi kehittävän harjoittelun lainalaisuuksista.

Käy tekemässä lyhyt testimme osoitteessa: impulssi.typeform.com/pt-testi

Lue lisää

Impulssi Personal trainer -koulutusopas

Saat oppaan luettavaksesi lähetettyäsi alla olevan lomakkeen.


Elintapavalmentamisen ammattilainen -opas​

Saat oppaan luettavaksesi lähetettyäsi alla olevan lomakkeen.


Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisesta personal traineriksi​

Saat oppaan luettavaksesi lähetettyäsi alla olevan lomakkeen.


Evästeilmoitus

Käytämme evästeitä, jotta sivustomme toimii oikein ja voimme analysoida tietoliikennettä. Painamalla ”Hyväksy” hyväksyt, että laitteellesi tallennetaan evästeitä.

Tulossa

Julkaisemme Impulssi Valmentajayhteisön pian. Jättämällä yhteystietosi saat kutsun ensimmäisen joukossa ja pääset osallistumaan mm. Valmentajakahveille.