Tulevaisuuden personal training – Voimavaralähtöistä valmennusta

Hyvinvointivalmennuksia on leimannut yksi perustavaa laatua oleva ongelma. Se, että valmennus ja kunto-ohjelmat ovat jäykkiä, jolloin ihmisen on joustettava sekä taivuttava niiden edessä. Ohjelma on sen sijaan ollut stabiili eli jäykkä, ottamatta huomioon sitä, mitkä ovat olleet henkilön lähtökohdat sen toteuttamiselle. 

Jos valmennussuunnitelmassa on ollut tunnin vauhtikestävyyslenkki, tai salitreeni on sisältänyt kolme 10 toiston sarjaa per liike, on vaatimustaso ollut sama, oli henkilö sitten väsynyt tai voimissaan. Valitettavan usein tällainen joustamaton ohjelma on yksi uusi stressin aiheuttaja elämän muiden kuormitustekijöiden rinnalla. Eikä ainoastaan rinnalla, vaan harjoitusohjelmalla ollaan onnistuttu latomaan lisää kuormitusta aikaisemman stressitaakan päälle.

Kynttilä palaa molemmista päistä

Personal trainingissakin uuden asiakkaan kanssa lähdetään lähes poikkeuksetta liikkeelle treeniannoksen lisäämisestä ja tehostamisesta sekä ravitsemuksen skarppaamisesta terveellisemmäksi ja niukkaenergisemmäksi.
Edellinen yhtälö kuitenkin toimii vain harvoin. Useammin se kuitenkin ”polttaa kynttilää molemmista päistä”, kun henkilö kuluttaa enemmän sekä vastaavasti saa aikaisempaa vähemmän energiaa, vaikka lähtökohtakin on usein jo valmiiksi väsynyt sekä vetämätön.

Koska useimpien meistä kohdalla jo työpäivä kuluttaa akut loppuun, ei energiaa enää riitä suorituskyvyn kehittämiseen tähtäävään raivotreenaamiseen. Siksi liikkeelle on lähdettävä erilaisella strategialla.

Impulsseja, joita keho kaipaa

Voimavaralähtöinen valmentaminen tarkoittaa sitä, että harjoittelussa huomioidaan henkilön kulloisetkin voimavarat ja treeni-impulssit sekä hyvinvoinnin teot mitoitetaan tilanteeseen sopiviksi. Väsyneenä keho ja mieli kaipaavat lataavia sekä palauttavia toimenpiteitä. Niitä ovat ensisijaisesti uni, lepo, rentousharjoitukset sekä muu leppoisa ja mieluisa tekeminen. Myös liikunta kannattaa toteuttaa tuolloin riittävän kevyenä sekä lyhytkestoisena. Kun voimavarat ja motivaatio ovat korkealla, voidaan treeneissä keskittyä kehittäviin sekä kapasiteettia lisääviin harjoituksiin. Silloin voidaan nostaa volyymia ja intensiteettiä, toisin sanottuna kokeilla rajoja. Jos olo on ”ihan ok”, ei väsynyt, muttei järin innostunutkaan, voidaan treeni mitoittaa silloin ylläpitävälle tasolle.

Impulssi filosofia

Me Impulssissa puhumme paljon kokonaiskuormituksen hallintataitojen merkityksestä. Siis siitä, ettei treenaamisella sekä muilla hyvinvoinnin teoilla lisätä stressiä jo muutenkin suuren stressikuorman päälle, vaan opetellaan tarjoamaan keholle (sekä mielelle) sellaisia impulsseja, joita se kulloinkin tarvitsee. Tällainen voimavaralähtöinen valmentautuminen varmistaa sen, että henkilö kykenee hyvinvoinnin tekojen avulla lisäämään omaa energisyyttään, elinvoimaisuuttaan ja hyvinvoinnin kokemustaan. 

Voimavaralähtöinen valmentautuminen varmistaa sen, että henkilö kykenee hyvinvoinnin tekojen avulla lisäämään omaa energisyyttään, elinvoimaisuuttaan ja hyvinvoinnin kokemustaan.

Vasta voimavarojen riittävyyden varmistamisen jälkeen kannattaa lähteä kohti kuluttavampia sekä kehittävämpia ponnistuksia. Ne edellyttävät enemmän motivaatiota sekä tavoitelähtöistä ponnistelua, joka aktivoi autonomisen hermoston ”sykittävää”, sympaattista haaraa.

Tällaisia ponnistuksia ovat muun muassa fyysisen aktiivisuuden lisääminen ja kuntoliikunta. Ne ovatkin ainoa keino fyysisen suorituskyvyn eli kuormituskestävyyden kehittämiseksi. Mitä paremmassa kunnossa henkilö nimittäin on, sitä enemmän hän sietää rasitusta ja sitä nopeammin hän palautuu kaikesta fyysisestä sekä psyykkisestä stressistä

Kohti parempaa stressitasapainoa

Molempia siis tarvitaan, kuormitusta ja lepoa. Vaikka stressitön ja leppoisa elämä ilman turhaa kuormitusta saattaa kuulostaa hyvältä, ei se paranna hyvinvointiasi. Usko pois. Toisaalta taas kuormituksen kerryttäminen kuormituksen päälle, johtaa ennen pitkää alipalautumiseen ja uupumiseen.

Molempia tarvitaan, kuormitusta ja lepoa.

Hyvinvoinnin näkökulmasta kupletin juoni onkin parempi stressitasapaino. Sen tavoitteluun personal traininginkin pitäisi ehdottomasti tähdätä. Ja vieläpä niin, että asiakas oppisi valmennuksessa keinot kuormittuneisuuden ja palautumisen välisen tasapainon hallintaan, jolloin valmentaja on tehnyt itsensä hiljalleen tarpeettomaksi ja samalla asiakkaan silmissä korvaamattomaksi. 

Tasapainon saavuttaminen on huono tavoite

Moni mainitsee tavoittelevansa elämässään tasapainoa. Valitettavasti se on tavoitteena mahdoton. Koska tahansa kulman takaa voi tulla jokin muuttuja, joka romuttaa haaveen elämän balanssista kertalaakista. 

Paremman stressitasapainon saavuttaminen on sen sijaan hyvä ja realistinen tavoite. Se, että sinulla ovat hallussasi työkalut oman kuormittuneisuutesi hallintaan ja voimavarojesi fiksuun säätelemiseen, tarjoaa sinulle mahdollisuuden oman energisyytesi, elinvoimaisuutesi ja hyvinvointisi hallintaan. Näiden taitojen omaksumisen pitäisi mielestäni olla personal training -valmennussuhteen oleellisin tavoite. 

Millainen on hyvä personal trainer?

Maailma on muuttunut, joten personal traininginkin on muututtava palvelemaan paremmin potentiaalisten asiakkaiden sekä työnantajien tarvetta. 

Enää ei riitä, että kykenee valmentamaan tervettä ja tavoitteellista kuntoilijaa. Alan onkin kehityttävä suorituskykyvalmennuksesta holistiseen elämäntapavalmennukseen, jossa huomioidaan terveydelliset muuttujat, kaikki hyvinvoinnin osatekijät sekä elämän osa-alueet.

Hyvälle personal trainerille ei ole yhtä muottia, vaan monenlaisilla taustoilla ja persoonallisuuspiirteillä voi pärjätä työssään mainiosti.

Koulutus- ja osaamistausta voi vaihdella asiakkaan tarpeiden mukaan paljonkin ja toinen tykkää sosiaalisesta ”moottoriturvasta”, kun toiselle sopii paremmin hillitty ja rauhallinen valmentajatyyppi.

On kuitenkin tiettyjä ominaisuuksia, jotka yhdistävät kentällä menestyviä valmentajia. Seuraavassa listaus hyvän personal trainerin ominaisuuksista sekä siitä, mistä osatekijöistä personal trainerin osaaminen koostuu:

🏃 Asiakaslähtöisyys: Asiakas on ykkönen ja hänen tavoitteensa ohjaa kaikkia valintoja.

🗣️ Hyvät viestintä- ja vuorovaikutustaidot: Kestävän asiakassuhteen luominen ja ylläpitäminen edellyttää hyviä vuorovaikutustaitoja.

🎯 Hyvät motivointi- ja ohjaustaidot: Paraskaan ohjelma ei ole minkään arvoinen ilman hyvää toteutusta. Pelkkä tiedon määrää ei ratkaise, vaan sen soveltaminen ja jakaminen.

⏰ Pedanttius ja luotettavuus: Luottamus on ansaittava joka päivä ja jokaisen asiakkaan kohdalla. Jokainen asiakas ja kohtaaminen ovat erilaisia, tarvitset kyvyn tehdä ratkaisuja.

🛠️ Hyvät liiketoimintataidot: Pelkällä kutsumuksella ei perhettä elätetä. Yrittäjä- ja myyntihenkisyydestä on hyötyä, koska sinun tulee osata myydä ammattitaitosi asiakkaallesi.

😸 Positiivinen elämänasenne: Sinun tehtäväsi personal trainerina on energisoida, ei jakaa omia huoliasi.

Jos tavoitteenasi on työskentely personal trainerina, niin sillä, mitä tällä hetkellä osaat tai hallitset on vain marginaalinen merkitys tulevaisuutesi kannata. Tärkeintä on asenne uuden oppimista varten, ja että olet valmis työskentelemään tavoitteidesi eteen.

Personal trainer Päivi Euraston tarina

Viisikymppisen Päivin urahaaveena on täysipäiväinen yrittäjyys liikunta- ja hyvinvointialalla. Lue seuraavaksi mitä toimenpiteitä Päivi on tehnyt kohti unelmaduuniiaan ja mitä mieltä on hän ollut Impulssin Personal trainer -koulutuksesta.

Impulssi Personal trainer -koulutusopas

Saat oppaan luettavaksesi lähetettyäsi alla olevan lomakkeen.


Elintapavalmentamisen ammattilainen -opas​

Saat oppaan luettavaksesi lähetettyäsi alla olevan lomakkeen.


Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisesta personal traineriksi​

Saat oppaan luettavaksesi lähetettyäsi alla olevan lomakkeen.


Evästeilmoitus

Käytämme evästeitä, jotta sivustomme toimii oikein ja voimme analysoida tietoliikennettä. Painamalla ”Hyväksy” hyväksyt, että laitteellesi tallennetaan evästeitä.

Tulossa

Julkaisemme Impulssi Valmentajayhteisön pian. Jättämällä yhteystietosi saat kutsun ensimmäisen joukossa ja pääset osallistumaan mm. Valmentajakahveille.