Impulssi asiantuntijat – personal trainingin erikoisjoukot

Tavoitteenamme on ollut kerätä kasaan todellinen valiojoukko personal trainingin sekä elintapavalmennuksen huippuosaajia. Mielestämme olemme onnistuneet siinä paremmin kuin erinomaisesti. Sen lisäksi, että tiimissämme on terveydenhuollon, kuntoutuksen, pedagogiikan, huippuvalmennuksen, liikunta- ja terveystieteiden sekä myynnin, markkinoinnin ja tuotteistamisen huippuosaajia, on jokaisella tiimimme jäsenellä mittava kokemus myös käytännön valmennustyöstä kentältä. Ylpeänä esittelemme – Impulssin kouluttaja- ja asiantuntijatiimi, olkaa hyvät!

Riku Aalto

Kun puhutaan personal training -osaamisesta Suomessa, ei Riku paljon esittelyjä kaipaa. Riku on personal trainingin uranuurtaja, joka on vaikuttanut pt-alalla pian 25 vuoden ajan valmentajana, kouluttajana, kehittäjänä, tietokirjailijana sekä kasvuyrittäjänä.

Heidi Pohjonen

Heidi on liikuntalääketieteeseen erikoistuva lääkäri, kauppatieteiden maisteri sekä liikuntatieteiden opiskelija. Todellinen huipputekijä siis, joka on vaikuttanut liikunta-alalla jo parinkymmen vuoden ajan muun muassa monipuolisesti erilaista ryhmäliikuntaa ohjatessaan.

Eveliina Rauhansalo

Eveliina on fysioterapeutti ja terveystieteiden opettaja, joka on työskennellyt pitkään kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin, kuntoutuksen, urheilun ja oppimisen parissa. Hän on suorittanut lukuisia täydennyskoulutuksia sekä yliopisto-opintoja liikuntalääketieteestä, liikuntapsykologiasta ja terveystiedosta. Tällä hetkellä Eveliina tekee nivelrikkoon liittyvää väitöskirjatutkimusta Jyväskylän yliopiston liikuntatieteelliseen tiedekuntaan.

Lasse Seppänen

Lasse Seppänen on maamme kokenein personal trainereiden kouluttaja. Hän on erityisesti kestävyysharjoitteluun sekä psyykkisen valmennukseen erikoistunut ammattivalmentaja, jonka intohimona ovat jatkuva oppiminen sekä uudistuminen. Hänen valmennuksessaan on ollut lukuisia liikunnan sekä yrityselämän huippu-urheilijoita, kuntoilijoita sekä muutospyörteessä eläviä työelämän sankareita.

Eetu Aalto

Eetu on tiimimme suorituskykyvalmennuksen huippuosaaja. Hänen valmennuksessaan on useita NHL-kiekkoilijoita, Olympiavoittajia ja Maailmanmestareita. Eetu on myös itse huippu-urheilija, jonka parhaita saavutuksiaan voimanostossa ovat nuorten Suomen ja Pohjoismaiden mestaruudet (2021) sekä miesten Suomen mestaruus (2020). Pohjakoulutukseltaan Eetu on liikuntaneuvoja, joka on täydentänyt opintojaan personal trainer- sekä voima-, ravinto- ja psyykkinen valmentajakoulutuksilla.

Riikka Pasanen

Riikka on psykologian ja liikuntatieteiden maisteri sekä sertifioitu Urheilupsykologi ja Psyykkinen valmentaja. Hän on toiminut useiden urheilijoiden sekä valmentajien psyykkisenä valmentajana yli 20 eri lajin parissa. Riikan kokemus kattaa niin kuntoilijoiden kuin MM-tasolla kilpailevien huippu-urheilijoidenkin valmentamista. Lisäksi Riikka on toiminut useiden yritysten hyvinvointivalmentajana ja omaa vahvaa kokemusta mm. tapojen muuttamisen psykologiasta sekä suorituskyvyn parantamisesta mielen taitojen avulla.

Jonna Heinonen

Jonna on syömisen psykologiaan erikoistunut laillistettu ravitsemusterapeutti ja terveystieteiden maisteri. Käytännön asiantuntijuutta asiakastyössä täydentävät niin psykologian kuin liikuntalääketieteen opinnot sekä lukuisat täydennyskoulutukset syömisen pulmakohtiin, syömishäiriöihin ja ihmisen käyttäytymiseen liittyen. Jonnan pohjakoulutukseen kuuluu myös liikunnanohjaajan ja valmentajan korkeakouluopinnot, joka tarjoaa hänelle mainion pohjan toimia niin asiantuntijana, kuin valmentajanakin ravitsemuksen parissa.  

Jari Tapio

Jari on kuntoutuksen, liikkeen ja liikkumisen huippuasiantuntija. Hän on syventynyt vuosien ajan kouluttautumalla mikrotason fysiologiasta, aina ihmisen monimutkaiseen liikkumiseen saakka. Jari työskentelee fysioterapeuttina ja valmentajana sekä kiertää eri puolilla Suomea kouluttamassa luomaansa Integraalisen fysioterapian konseptia muille kuntoutusalan ammattilaisille.

Arto Pesola

Arto on väitellyt tohtoriksi (LitT)) aiheenaan istumisen vähentämisen terveyshyödyt. Hänen kirjoittamansa kirja, Luomuliikunnan vallankumous, sai laajaa kansainvälistäkin huomiota. Arto on toiminut myös asiantuntijajäsenenä työryhmässä, joka laati Suomeen istumissuositukset ensimmäisten maiden joukossa maailmassa. Hän työskentelee tutkimuspäällikkönä (XAMK) sekä kehittää työkaluja arkiaktiivisuuden mittaamiseen ja terveyden edistämiseen (Fibion).

Joosua Visuri

Joosua on koulutukseltaan liikuntaneuvoja sekä personal trainer, joka opiskelee parhaillaan fysioterapeutiksi. Hän on jo kokenut liikunta-alan yrittäjä, jonka työnkuvaan on kuulunut satojen yksilövalmennettavien lisäksi myös useita menestyneitä verkkovalmennuksia. Jope on myös some-markkinointispesialisti, joka tietää miten rakennetaan onnistuneesti henkilöbrändiä ja luodaan menestystä myös verkkoliiketoiminnassa.

Teemu Karjaluoto

Teemun spesialiteetteina ovat digitaalinen markkinointi sekä yrityksen liiketoiminnan kehittäminen. Impulssi Personal trainer -koulutuspolkuun hän tuo osaamistaan opettaen digitaalisen markkinoinnin parhaita käytäntöjä ja hyväksi havaittuja menetelmiä valmennusliiketoiminnan edistämisessä. Pohjakoulutukseltaan Teemu on fysioterapeutti, mutta on sittemmin suuntautunut digitaalisen liiketoiminnan kehittämiseen.

Satu Tuominen/ Firstbeat

Fistbeatin palautumistutkija, liikuntafysiologi Satu Tuomisella on monipuolinen urheilutausta sekä pitkä ura sykevälivaihtelun ja palautumisen asiantuntijana. Sadun spesialiteettia ovat stressi ja palautuminen sekä ennen kaikkea stressitasapainon löytäminen mielen sekä kehon toimintaa tasapainottamalla. Muilta ammateiltaan Satu on muuten lauluntekijä sekä poronhoitaja

TE3

TE3 on tutkinut kehon suorituskykyä yli 5v ja heidän kehittämäänsä liikkuvuusanalyysiä on tehty jo yli 11000 kappaletta – mittaajina ovat toimineet valmentajat, liikunnanohjaajat ja fysioterapeutit. TE3 Liikkuvuusanalyysi kertoo kuinka hyvät edellytykset harjoittelijan keholla on selvitä perus arjen liikkeistä – eri urheilulajeihin ja harrastuksiin. TE3 liikkuvuusanalyysi edustaa suomalaista huippuosaamista liikunta- ja terveysteknologian alalla.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Opas on suunnattu kaikille personal trainingista kiinnostuneille, mutta ensisijaisesti henkilöille, jotka ovat kiinnostuneet liikunta- ja hyvinvointialalle kouluttautumisesta, oman ammattitaitonsa täydentämisestä elintapavalmennusosaamisella.

Lue lisää

Uncategorized

Mitä Impulssi Personal trainer -koulutus pitää sisällään?

Impulssi Personal trainer -koulutus on moderni, nykypäivän haasteisiin sekä liikunta- ja hyvinvointialan työnantajien tarpeisiin rakennettu, APT-auktorisoitu pt-koulutusohjelma. Kehitystyön taustalla on suomalaisen personal trainingin pioneeri

Kokemuksia koulutuksesta

Jere vaihtoi rakennusalalta personal trainerin ”haalareihin”

Jere Rantonen työskenteli pitkään rakennusalalla. Alalla vallitseva epävarmuus, pitkät ja fyysisesti raskaat työpäivät sekä sydämen sykkiminen liikunnalle ja hyvinvointiin panostamiselle saivat miehen tekemään täyskäännöksen. Yhtenä päivänä

Koulutukset

10 syytä personal traineriksi kouluttautumiseen

Personal traineriksi kouluttautuminen voi avata monia mahdollisuuksia sekä omalle urapolullesi että muiden ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Personal trainer-koulutus on investointi omaan hyvinvointiosaamiseesi, joka

Impulssi Personal trainer -koulutusopas

Saat oppaan luettavaksesi lähetettyäsi alla olevan lomakkeen.


Elintapavalmentamisen ammattilainen -opas​

Saat oppaan luettavaksesi lähetettyäsi alla olevan lomakkeen.


Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisesta personal traineriksi​

Saat oppaan luettavaksesi lähetettyäsi alla olevan lomakkeen.


Evästeilmoitus

Käytämme evästeitä, jotta sivustomme toimii oikein ja voimme analysoida tietoliikennettä. Painamalla ”Hyväksy” hyväksyt, että laitteellesi tallennetaan evästeitä.

Tulossa

Julkaisemme Impulssi Valmentajayhteisön pian. Jättämällä yhteystietosi saat kutsun ensimmäisen joukossa ja pääset osallistumaan mm. Valmentajakahveille.