Olen valmentanut vuosien varrella lukuisia ihmisiä, joilla on ollut hyvin erilaisia tavoitteita: yksi haluaa jaksaa paremmin arjessa, toinen päästä takaisin liikunnan pariin ja kolmas valmistautuu elämänsä tärkeimpään urheilusuoritukseen. Tavoitteiden takaa löytyy usein myös hiljaisempi toive: kun tämä onnistuu, olen tyytyväinen itseeni ja saan olla onnellinen.

Toive on varsin positiivinen. Vaikeudet alkavat kuitenkin silloin, jos hyvä olo saa luvan tulla vasta maalissa: kun olen paremmassa kunnossa, voin olla tyytyväinen itseeni. Kun paino putoaa, voin nauttia kesästä. Kun tasapaino löytyy, ehdin elääkin vihdoin. Sitten, kun tavoite saavutetaan, mieli ehtii usein jo siirtää maaliviivan kauemmas. Täyttymys jää taas seuraavan saavutuksen taakse.

Tavoite antaa suunnan, mutta elämä tapahtuu matkalla

Mä uskon vahvasti tavoitteisiin. Ne auttavat tekemään fiksuja valintoja ja antavat elämälle merkityksen. Tavoite voi saada ihmisen liikkeelle silloinkin, kun sohva houkuttelisi enemmän kuin lenkkipolku. Siinä on kuitenkin suuri ero, tavoitteleeko jotakin itselleen tärkeää vai odottaako tavoitteeltaan lupaa olla onnellinen.

Ajatellaan vaikka ihmistä, joka haluaa juosta ensimmäisen puolimaratoninsa. Matkan varrella hän alkaa syödä ja nukkua paremmin, tutustuu uusiin ihmisiin ja huomaa jaksavansa arjessa aiempaa helpommin. Jos kaikki huomio on kiinni maaliviivassa ja loppuajassa, suuri osa harjoittelun tuomasta hyvästä saattaa jäädä näkemättä. Puolimaraton on hieno tavoite, eikä sen arvoa tarvitse yhtään pienentää, jotta voisi huomata myös sen, mitä elämässä tapahtuu ennen varsinaista tapahtumapäivää ja maaliviivan ylittämistä.

Miksi saavutukseen tottuu niin nopeasti?

Muistan useita keskusteluja, joissa asiakas on iloinnut kauan odottamastaan onnistumisesta ja lisännyt lähes samaan hengenvetoon: ”Mutta, nyt pitäisi varmaan jo tavoitella seuraavaa tasoa.” Kehityshalussa on paljon hyvää, mutta silloin se nakertaa hyvinvointiamme, jos emme koskaan pysähdy fiilistelemään, mitä olemme saaneet aikaiseksi. Ensimmäinen viiden kilometrin lenkki muuttuu äkkiä ajatukseksi kymmenestä kilometristä. Oma edistyminen alkaa näyttää pieneltä, kun sen rinnalle pistetään jonkun toisen pikkuisen tai paljon kovempi suoritus. Silloin kannattaa kysyä itseltään, kuka päättää, milloin saan olla tyytyväinen ja ylpeä itsestäni. Jos vastaus on aina seuraava tavoite, tyytyväisyys siirtyy jatkuvasti tulevaisuuteen.

Valmentaessani käännän usein katsetta myös peruutuspeiliin tarkastellaksemme yhdessä, missä olimme kolme kuukautta sitten? Mikä arjessa sujuu nyt helpommin? Mistä asiakkaani on selvinnyt, vaikka ei aiemmin uskonut siihen? Nämä kysymykset eivät vie kunnianhimoa pois, vaan auttavat näkemään, että kehitystä on tapahtunut jo huimasti.

Onnen ei tarvitse näyttää huippuhetkeltä

Meille markkinoidaan kuvaa onnesta poikkeuksellisena elämyksenä. Sen pitäisi tuntua voimakkaalta, näyttää hyvältä ja mielellään kestää lopun elämää. Tavallinen arki jää helposti tämän mielikuvan varjoon.

Silti juuri tavallisessa arjessa tapahtuu paljon sellaista, josta hyvä elämä rakentuu: treenin jälkeen huomaa olevansa sopivasti väsynyt ja hyvällä mielellä, työpäivän päätteeksi riittää energiaa muuhunkin kuin palautumiseen ja sopivan hetken tullen sitä voi vain pysähtyä, hengitellä rauhassa ja katsoa ympärilleen nähdäkseen kaiken sen, josta voi olla kiitollinen.   

Nämä hetket eivät poista vaikeuksia, eikä niiden tarvitsekaan. Ihminen voi samaan aikaan olla huolissaan tulevasta, surra menetystä tai kamppailla jaksamisensa kanssa. Siksi onnellisuutta ei kannata ajatella jatkuvana tunnetilana. Hyvä elämä ei edellytä, että jokainen päivä tuntuu hyvältä. Jos me odotamme treenaamisen tai ihannepainon saavuttamisen ratkaisevan kaikki elämän ongelmat, petymme varmasti.

Mihin haluan käyttää tämän päivän?

Ihminen etsii onnea helposti jostakin muualta kuin omasta elämästään. Kuinka usein siirrämmekään elämää myöhemmäksi odottaessamme parempaa versiota itsestämme? Siksi ei kannata kysyä itseltään: ”Miten tulisin onnellisemmaksi?”, vaan ehkä mieluummin: ”Mihin haluan käyttää tämän hetken energiani?”

Vastaus voi joskus olla tiukka treeni, jota olen lykännyt. Toisena hetkenä se voi olla lepo, jota olen vältellyt. Joskus tärkeintä on nousta sohvalta ja lähteä liikkeelle ja joskus taas antaa itselleen lupa olla tekemättä yhtään mitään hyödyllistä.

Onni ei tottele käskyä, eikä aina ilmoita tulostaan. Mutta elämä, jossa on tilaa omille arvoille, läheisille ihmisille sekä liikkeelle ja palautumiselle, antaa sille mahdollisuuden tulla huomatuksi. Tavoitteita kannattaa siis edelleen asettaa, mutta pidetään huolta siitä, ettei hyvä elämä ala vasta niiden toteuduttua.

Haluatko nauttia matkasta ja saavuttaa jotain, josta voit olla ylpeä?

Impulssi Personal trainer -koulutus on arvostettu, auktorisoitu ja pt:n ammattiin valmistava, noin puolen vuoden mittainen koulutuspolku oman hyvinvoinnin ja valmennusosaamisen kehittämiseen. Opiskelijoiltamme saadun palautteen (4,9/5) perusteella koulutuksemme ei ainoastaan tarjoa erinomaisia edellytyksiä työllistymiseen ja yrittäjänä menestymisen tueksi, vaan lisää myös opiskelijoidemme hyvinvointia, tyytyväisyyttä ja onnellisuutta.

Syksyn koulutuksemme täyttyivät Espoossa ja Tampereella, mutta Oulun 11.10.2026 starttaavassa ryhmässä on vielä pari paikkaa nopeimmille ilmoittautujille. Saat nyt koulutuksesta tuntuvan, 840 € alennuksen (hinta nyt 1950 €, norm. 2790 € sis. alv) kampanjakoodilla 2026PT. Lisäksi saat 399 € arvoisen Omavalmentajakoulutuksen kaupan päälle, oman hyvinvointisi sekä suorituskykysi kehittämisen tueksi.

HUOM! Syyskampanjamme on voimassa 11.10.2026 saakka ja se koskee myös tammikuussa alkavia koulutuksiamme (16.1.2027 startit Espoossa, Tampereella, Oulussa ja Jyväskylässä), joten jos syksyn startti tulee liian nopeasti, niin nähdään tammikuussa koulutuksen merkeissä.