Luokanopettajana Rovaniemellä työskentelevä, jo lapsena ”liikuntapataan pudonnut” Kari Katajamäki venytti jälleen kerran mukavuusaluettaan ja opiskeli personal traineriksi. Mitä ikänsä urheillut ja liikunnasta tietoa itseensä imenyt opettaja sai irti koulutuksesta? Antaa Karin itse kertoa tarinansa sen alkusuoralta saakka.
Mitä isommat edellä…
Voidaan varmaan hyvällä omalla tunnolla sanoa, että olen aina ollut liikunnallinen. Minusta on kuvia ”vaahtosammuttimen kokoisena”, joissa olen maila kädessä tai isoveljet nyrkkeilevät kanssani. Jo reilusti alle kouluikäisenä palasin jalkapalloa ja jääkiekkoa joukkueissa. Lajivalinnat eivät sinällään olleet yllättäviä, sillä seurasin isoveljieni jälkiä, isäni toimiessa kummankin lajin valmentajana.
Jalkapallon harrastaminen päättyi yläasteella ja jääkiekosta tuli ykköslaji, jonka harjoitukset pyörivät myös kesäisin. Samoihin aikoihin aloin monen muun pojan tavoin käydä salilla, mutta minun tekemiseni oli vahvasti sidoksissa siihen, että tulisin paremmaksi maalivahdiksi. Olen aina ollut pieni, joten päätin yrittää tulla vahvaksi ja vieläkin nopeammaksi. Jääkiekon ja punttisalin kanssa mentiinkin sitten lukio ja armeija-aikakin, kunnes tuli aika ripustaa hokkarit naulaan ja ottaa suunnaksi Rovaniemi sekä Lapin yliopiston kasvatustieteiden opinnot.
Lopettaminen ei ollut vaihtoehto
Yli 15 vuoden säännöllisen harjoittelun lopettaminen osoittautui mahdottomaksi, vaikka on myönnettävä, että opiskelijaelämä iltarientoineen oli piristävää vaihtelua. Hetkellisesti pistin vielä luistimet jalkaan ja liityin paikalliseen kaukalopalloseuraan, mutta 1-divisioonan pitkät pelimatkat, opiskelut ja viikonloppuna yökerhossa työskentely osoittautuivat liian kuormittavaksi yhtälöksi.
Pelihommat lopetettuani, täytin liikuntatyhjiön suunnitelmallisella saliharjoittelulla. Treenaaminen kymmenen vuotta vanhemman ja huomattavasti isomman sekä vahvemman veljen kanssa oli tehokasta, ja kilpailuviettinen kun olen, yhdet painonnostokilpailutkin kävin kokeilemassa.
Kamppailulajeista kiksejä
Muutaman sattuman kautta löysin itseni myös kamppailulajien parista; aluksi Hokutoryu jujutsusta, jota ehdin harrastaa pari vuotta, ennen kuin löysin uuden rakkauden, vapaaottelun. Sen harjoittelu ja myöhemmin otteleminen oli jotain, mitä olin kaivannut jääkiekon jälkeen. Tällä kertaa ei vain ollut joukkuetta, ja kaikki ennen ottelua koetusta paniikista, voiton jälkeiseen riemuun tai tappion aiheuttamaan pettymyksen tuottamat tunteet, olivat jotain käsittämättömän hienoa.
Painoluokkaurheiluna vapaaottelussa myös ravinto ja painontarkkailu tulivat mukaan kuvaan. Saliharjoittelunikin muuttui lähes yksinomaan toiminnalliseksi treeniksi, jonka tarkoitus oli parantaa urheilusuoritusta. Kilpailin vapaaottelussa, lukkopainissa ja brasilialaisessa jujutsussa useamman vuoden ja saavutin ihan kivasti menestystä SM-tasollakin; useita mitaleja, joista yksi kultainen.
Loukkaantumiset varjostivat kilpailemista
Kamppailu-ura kääntyi kilpailullisesti lopuilleen muutaman pahemman loukkaantumisen jälkeen ja keskityin lajivalmentajan hommiin, samalla kun valmistuin luokanopettajaksi. Valmentaminen loppui Ouluun muuton myötä ja pystyin taas itsekin jonkin verran harjoittelemaan. Pari vuotta Oulussa ja matka jatkui kotipaikkakunnalle Raaheen, jossa palasin taas valmennushommiin ja vielä kerran SM-kisoihin asti ottelemaan. Tuloksena No-gi -hopeaa, mutta jo kisoihin treenatessa pahentuneet selkävaivat ajoivat lopulta siihen, ettei tatamille ollut enää asiaa.
Tyhjiö täyttyi ryhmäliikunnanohjaamisella
Jälleen kerran olin tilanteessa, jossa tyhjiö olisi täytettävä. Sattuman kautta törmäsin kotisalini ilmoitukseen, jossa haettiin ohjaajaa Les Mills BodyCombatiin ja -Pumpiin. Vaimoni innostui vitsiksi tarkoittamastani ilmoituksesta ryhtyä ”jumppaohjaajaksi”, ja hän sai minut rohkaistuksi hakemaan paikkaa.
Minut valittiin ja pian huomasin olevani taas uuden edessä ja todellakin poissa mukavuusalueeltani. Minulla ei nimittäin ollut minkäänlaista ryhmäliikuntakokemusta, rytmitajua vaativista lajeista puhumattakaan. Mutta niin sitä vain uskaltamalla oppii ja sain lisenssit suoritettua kummassakin lajissa, jolloin myös toiminta pienyrittäjänä alkoi.
Vedin salilla myös lihaskuntotreenejä kerran viikossa. Asiakkailta saamani palaute oli erittäin positiivista ja sen kannustamana aloin ensimmäisen kerran miettiä personal trainer -kouluttautumista. Ajattelin Raahen kuitenkin olevan liian pieni paikkakunta moisella, ja tuolloin perheemme lapset olivat vielä kovin pieniä, eikä vapaa-aikaa tai energiaakaan liikaa ollut.
Ensikosketus Personal trainingiin
2021 teimme perheemme kanssa ison muutoksen ja muutimme takaisin Rovaniemelle. Jumppahommat jatkuivat nyt uudella salilla ja sainpa vielä yhden uuden lajinkin ohjattavakseni. Lapsista oli varttunut kouluikäisiä ja elämä tätäkin kautta helpottunut.
Kesällä -21 törmäsin somessa Impulssin painokseen ilmaisesta webinaarista, jonka pitäisi Suomen personal trainingin ”kantaisä” Riku Aalto. Aihe taisi muistaakseni olla ”Personal trainer ammattina”. Mietin, että voisihan tuon katsoa ja samalla hain Rikun Impulssi-kirjan äänikirjapalvelusta ja kuuntelin sen. Todella moni asia niin sanotusti kolahti, mutta rehellisesti sanottuna koulutukseen hakeutuminen olisi jäänyt, ellei minuun olisi oltu yhteydessä Impulssin suunnalta. Noin puolentunnin rupattelun jälkeen olin kuitenkin sitoutunut koulutukseen.
Ei yhtään tylsää hetkeä
Koulutus lähi- ja etäpäivineen ei näyttänyt etukäteen liian raskaalta kahta työtä tekevällä perheenisälle, mutta myönnettävä on, ettei Rovaniemeltä Ouluun ajaminen, tai lauantaina aamusta koneen ääreen lukittautuminen aina niin kivalta ajatukselta tuntunut. Mutta ensimmäisestä kerrasta aina vihoviimeiseen luentoon asti, oli päivän päätteeksi mieli todella positiivinen. Kaikki kouluttajat Eetun ja Rikun johdolla pitivät homman todella mielenkiintoisena ja mukavana. Kertaakaan ei tullut oloa, että mistä minä tässä oikein maksan, ei vaikka esimerkiksi kuntosalikokemusta itselläkin oli jo yli 20 vuoden verran. Käytännönläheiset lähipäivät olivat ehdottomasti koulutuksen parasta antia. Meillä oli Oulussa pieni, mutta todella hyvähenkinen porukka. Päivät oli hyvin suunniteltu ja ne tuntuivat hurahtavan hetkessä.
Kouluttajat ja sisällöt tekivät vaikutuksen
Myös etäluennoista sai todella paljon irti. Alansa ammattilaisia niin ravinnon kuin kestävyysurheilun saralla olisi kuunnellut helposti vaikka toisenkin päivän putkeen. Jokaisen luennon jälkeen oli olo, että juuri tähän minä haluan panostaa, tai juuri näitä työkaluja haluan tulevaisuudessa käyttää.
Materiaalipankki ja muu ”bonusmateriaali” on varmasti markkinoiden laadukkainta ja laajinta. Kaikessa tekemisessä huokui laatu ja aito tavoite tarjota parasta palvelua meille valmistuville valmentajille, ja sitä kautta elämäntapamuutosta haluaville asiakkaille. Halu auttaa meitä oppimaan sekä pärjäämään kentällä oli ehdottomasti kaiken keskiössä.
Sivutoiminen valmentaminen sopii parhaiten tähän hetkeen
Nyt koulutuksen päättymisestä on kulunut reilu kuukausi ja harjoitusasiakkaan lisäksi olen saanut puolenkymmentä uutta asiakasta. Oli todella positiivista, että esimerkiksi asiakashankintaa ja markkinointiakin harjoiteltiin koulutuksessa. Mukavaa oli myös yhteydenotto vielä koulutuksen jälkeen Impulssin suunnalta, jossa kyseltiin fiilikset ja vielä muistutettiin, että yhteistyö jatkuu edelleenkin ja apua voi pyytää ja neuvoja kysyä edelleenkin.
Päivätyö luokanopettajana jatkuu edelleen, mutta iltapäivät alkavat kivasti täyttyä pt-asiakkailla. Vielä en ole valmis vaihtamaan kokonaan yrittäjäksi, mutta kuka ties jonain päivänä. Ja siihen on Impulssi Personal trainer -koulutus antanut kyllä parhaat mahdolliset eväät.
