Mielen kysymyksistä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin – Psykoterapeutin matka elintapavalmentajaksi alkaa elokuussa 

Liikuntaan ja hyvinvointiin liittyvät kysymykset ovat aina kiinnostaneet Harri Peltomaata. Hyvinvointiteemat ovat kuitenkin koskeneet lähinnä psykologisista puolta, ensin työuran alkuvaiheessa 1990-luvulla psykologian opettajana ja myöhemmin psykoterapeuttina.

Havahtuminen oman terveyden vaalimiseen tapahtui Harrin kohdalla vasta myöhään keski-iässä, kun erilaiset elintapasairaudet alkoivat olla myös omakohtainen uhka. Hän kokeekin, että elokuussa starttaava Impulssin elintapavalmennuspainotteinen personal trainer -koulutus voi antaa hänelle äärimmäisen tärkeää terveysosaamista, joka mahdollistaa oman työuran sekä tavoitteellisen liikunnan jatkamisen pitkälle tulevaisuuteen, mutta avaa myös uuden työuran elintapavalmennuksen parissa. Annetaan puheenvuoro seuraavaksi Harrille itselleen:

Monipuolinen tausta hyvinvointialan yrittäjänä

Olen 55-vuotias yrittäjä. Yritysaloinani ovat vuosikymmenten aikana olleet muun muassa internet-ohjelmistot ja oppikirjojen kustantaminen. Noin 20 vuoden ajan minulla on ollut yritystoimintaa myös hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen parissa. Vuosituhannen alussa pidin muun muassa työhyvinvointiluentoja Suomen urheiluopiston lääkäriasemalla.

Olen ollut pitkään kiinnostunut myös terveellisestä ravitsemuksesta ja opiskellut avoimessa yliopistossa opintojaksoja muun muassa elintarvikebiologiasta sekä kansanterveystieteestä. Vuonna 2009 valmistuin rentoutus-/palautumisohjaajaksi. Kiinnostuin oman aiemman burn out -kokemuksen johdosta siitä, miten ihminen voi oppia säätelemään rentoutumisharjoitusten avulla oman elimistönsä stressitilaa. Olemme pitäneet siitä lähtien vaimoni kanssa rentoutusohjauksia, kursseja ja luentoja.

Psyykkisten kysymysten ja fysiologisten reaktioiden tutkimista

Psyykkisen hyvinvoinnin ja mielen taitojen kysymykset ovat kiinnostaneet minua jo pitkään, psykologian opettajan taustastani johtuen. Opiskelin vuosina 2011-2014 psykoterapeutiksi, ammattiin, joka tuo psyykkisten kysymysten käsittelyn ihmisten todellisten tarpeiden äärelle.

Kävin vuonna 2014 Firstbeatin koulutuksen ja olen teettänyt hyvinvointianalyysejä asiakkailleni siitä lähtien. Sykevälivaihtelu onkin uskomattoman mielenkiintoinen ikkuna ihminen fyysisten ja psyykkisten tekijöiden vaikutuksesta kehotilaan. Kirjoitin aiheesta vuonna 2015 kirjan Stressi, palautuminen ja hyvinvointi, joka oli yksi ensimmäisistä sykevälivaihtelua ja palautumista käsittelevistä hyvinvointikirjoista. Myös stressikuormituksen ja palautumisen kysymyksiä käsittelevien luentojen pitäminen on ollut iso osa yritystoimintaani viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Käynnistimme uusimman hyvinvointialan yritystoimintamme korona-aikana, kun vaimoni kanssa perustimme Psyykkinen personal trainer -palvelun. Sen ajatuksena on tarjota mielen hyvinvoinnin palveluja valmentavassa hengessä, joustavasti joko etänä tai lähitapaamisissa.

Omakohtaiset hyvinvointi- ja terveyshaasteet havahduttivat muutoksen tarpeeseen

Olen siis kouluttautunut ja työskennellyt pitkään hyvinvoinnin edistämisen parissa. Oman terveyden ylläpitäminen ei ole kuitenkaan ollut minulle itselleni kaikilta osin yksinkertainen juttu. Olen näiden vuosien aikana ajautunut itse liiallisesta työnteosta johtuen burn outiin, masennukseen ja sydämen oireiluun.

Harri mailapelien neliottelun racketlonin MM-kisoissa Zürichissä elokuussa 2018. Pingispeli sveitsiläistä Oliver Bühleriä (maailmanlistan tämän hetken 10.) päättyi tappioon 7-11.

Olen myös ollut ensimmäisten lasten syntymästä alkaen ylipainoinen ja viimeisen reilun 10 vuoden ajan painoindeksini on ollut yli 30. Koska olen samaan aikaan harrastanut kilpailumielessä erilaisia pallopelejä, on se johtanut rasitusvammoihin, etenkin alaraajoissa. 50 ikävuoden jälkeen todetut elintapasairaudet ovat nekin johtaneet päivittäin syömieni lääkkeiden lisääntyminen.

Luotettavan tiedon ja asiantuntevan ohjauksen merkitys elintapasairauksien torjumisessa

Miksi en sitten vain ole menneinä työvuosina elänyt oikeaoppisesti, jolloin olisin välttänyt burn outin, lihavuuden, jalkavammat sekä elintapasairaudet?

Oikeaoppinen terveyskäyttäytyminen ei ole ihan yksinkertainen asia. Jos se olisi sitä, voisivat suomalaiset paljon paremmin. Eivät ihmiset silkkaa välinpitämättömyyttään elä vastoin suosituksia.

Moni aidosti kärsii siitä, ettei ehdi liikkumaan tarpeeksi tai kykene omin avuin pudottamaan painoaan. Kysymys ei siis ole vain tahdon ja itsekurin puutteesta. Uskonkin, että luotettava faktatieto ja ohjaus oikeisiin valintoihin ravitsemuksessa ja arkiliikunnan lisäämisessä saisivat monilla ihmisillä aikaan huikeita muutoksia parempaan suuntaan.

Polku kohti kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämistä

Liikunta, etenkin pallopeleissä kilpaileminen, on ollut aina lähellä sydäntäni. Olen myös pitänyt luentoja eri personal trainer -koulutusyritysten tilaisuuksissa ja puhunut muun muassa motivaation vaikutuksista valmentajan työssä. Liikunta-ala ammattina ei kuitenkaan ole koskaan käynyt mielessäni. Mielikuvissani personal trainerin työ on liittynyt enemmän lihasmassan kasvattamiseen tai fitnesurheiluun, eivätkä nämä ole ensisijaisia mielenkiintoni kohteita.

Kesäkuussa 2022 näin Rikun somekanavissa postauksia uudesta Impulssi-koulutuksesta. Olimme vaimoni kesälomareissulla, mutta ilmoittauduin välittömästi vielä samana päivänä pidettävään webinaariin. Minulle avainsana mielenkiinnon syttymiseen oli termi elintapavalmennus. Ensimmäinen ajatukseni oli, että haluan tietää tästä lisää ihan itseäni varten. Tämän jälkeen virisi kuitenkin myös ajatus siitä, että elintapavalmennus voisi myös omaa työtäni täydentävä palanen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämisen näkökulmasta.

Elintapavalmennus oman elämän tulevaisuustaitona

Luin myös suurella mielenkiinnolla ja arvostuksella Rikun pojan Eetun kuntoutumistarinan. Siinä on hieno esimerkki resilienssiin, tulevaisuususkoon ja tahdonvoimaan liittyen. Eetu on onnistunut kääntämään vaikeista vammoista selviytymisen omaksi supervoimakseen.

Olen myös itse oppinut ymmärtämään monia asioita omakohtaisen kokemuksen kautta. Tiedän, että burn outista voi toipua. Tiedän, että ihminen voi oppia palautumisen taitoja ja stressikuormituksen säätelyä. Tiedän, että kuntoa ja lihasvoimaa voi kehittää aikuisiälläkin. Tiedän, että ravitsemukseen ja elintapoihin liittyvillä valinnoilla voi saada aikaan muutoksia elintapasairauksiin ja niiden uhkaan.

Nyt elintapavalmennukseen painottuvan personal trainer -koulutuksen käynnistyessä aion kääntää oman elämän aikana koetut terveys- ja hyvinvointihaasteet supervoimikseni elintapavalmentajan työssä. Tiedän teoriatiedon lisäksi syvän omakohtaisesti, millaisten kysymysten parissa iso osa suomalaista aikuisväestöä kamppailee.

Vaikka iän myötä suorituskyky heikkenee, palautuminen hidastuu ja sairaudet sekä kulumat saattavat aiheuttaa rajoitteita, ei pyyhettä kannata heittää kehään luovuttamisen merkiksi, kun elämän peli on vielä käynnissä. Elämä on nimittäin arvokas matka, joka kannattaa kulkea sekä kehon että mielen hyvinvointia aktiivisesti edistäen. Tällöin jokainen meistä voi antaa omalle tulevalle elämälleen parhaat mahdollisuudet merkitykselliseen ja itseohjautuvaan hyvinvointiin.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Jaa:

Vieraskynä

Vieraskynä

Harri Peltomaa, TM, kouluttaja, tietokirjailija ja luennoitsija. Koulutukseltani olen mm. psykoterapeutti, psykologian opettaja sekä rentoutusohjaaja. Olen lisäksi suorittanut yliopistollisia opintokokonaisuuksia ja -jaksoja useista oppiaineista. Olen erikoistunut stressin ja palautumisen kysymyksiin sekä verkkopedagogiikkaan.

Testaa, olisiko sinusta personal traineriksi?

Rakensimme pienen testin, jolla voit selvittää luonteenpiirteitäsi tai tämänhetkisiä arjen vaatimuksia personal trainerin työn kannalta. Testi sisältää myös osion, jossa voit testata lyhyesti tietojasi kehittävän harjoittelun lainalaisuuksista.

Käy tekemässä lyhyt testimme osoitteessa: impulssi.typeform.com/pt-testi

Lue lisää

Impulssi Personal trainer -koulutusopas

Saat oppaan luettavaksesi lähetettyäsi alla olevan lomakkeen.


Elintapavalmentamisen ammattilainen -opas​

Saat oppaan luettavaksesi lähetettyäsi alla olevan lomakkeen.


Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisesta personal traineriksi​

Saat oppaan luettavaksesi lähetettyäsi alla olevan lomakkeen.


Evästeilmoitus

Käytämme evästeitä, jotta sivustomme toimii oikein ja voimme analysoida tietoliikennettä. Painamalla ”Hyväksy” hyväksyt, että laitteellesi tallennetaan evästeitä.

Tulossa

Julkaisemme Impulssi Valmentajayhteisön pian. Jättämällä yhteystietosi saat kutsun ensimmäisen joukossa ja pääset osallistumaan mm. Valmentajakahveille.