Mikä riittää? Hyvinvointi ei saisi olla loputon kehitysprojekti

Kuuntelen parhaillaan Saku Tuomisen kirjaa Mikä riittää? Jo kirjan nimi pysäyttää kysymysten äärelle, joita myös meidän hyvinvoinnin ammattilaisten kannattaisi useammin pohtia: kuinka hyvässä kunnossa pitäisi olla? Miten terveellisesti pitäisi syödä? Paljonko pitäisi saada aikaan, miltä näyttää ja kuinka paljon saavuttaa, tienata sekä omistaa, jotta voisi viimein olla tyytyväinen elämäänsä?

Missä vaiheessa riittävän hyvä riittää?

Olen koko työurani ajan pyrkinyt auttamaan ihmisiä kehittämään suorituskykyään, muuttamaan elintapojaan ja voimaan paremmin. Uskon edelleen vahvasti tavoitteisiin, harjoitteluun ja siihen, että omilla valinnoilla voi vaikuttaa elämänlaatuunsa ja tulevaisuuteensa.

Samalla olen alkanut pitää yhä tärkeämpänä yhtä kysymystä: millaista elämää kohti olemme itseämme kehittämässä? Jääkö kaiken kehittämisen keskelle tilaa myös tyytyväisyydelle, kiitollisuudelle ja saavutetusta asioista nauttimiselle? Vai siirtyykö riittävyyden raja aina muutaman askeleen edemmäs?

Aina löytyy seuraava taso

Pidän päivä päivältä hyvää fyysistä kuntoa yhä arvokkaampana voimavarana. Se auttaa jaksamaan työssä, selviytymään arjesta ja osallistumaan asioihin, joita pitää itselleen merkityksellisinä. Parhaimmillaan liikkumisen positiiviset vaikutukset ulottuvat myös mielen hyvinvointiin ja aivojen terveyteen sekä toimintakykyyn.  Näistä hyödyistä nauttiminen ei edellytä kilpailunumeroa rinnassa tai enkkaria sykemittarin näytöllä.

Silti hyvinvoinnista puhuttaessa syntyy helposti vaikutelma, että tavallinen tekeminen on vasta alkulämmittelyä. Kävelystä pitäisi sännätä juoksuun, juoksusta maratonille ja maratonilta ultramatkoille. Salilla pitäisi nostaa enemmän, kehosta pitäisi tiristellä rasvattomampi ja palautumistakin pitäisi suorittaa optimoidusti.  Aina löytyy siis seuraava taso.

Kenen mittapuulla arvioit itseäsi?

Somea skrollaillessa vertailukohdat eivät lopu kesken. Yhdellä on ihan jäätävän timmi sixpäkki, toisella käsittämätön suorituskyky, kolmannella menestyvä yritys ja neljännellä tuntuu olevan aikaa sekä rahaa ihan kaikkeen. Näistä verrokeista on helppoa koota itselleen päättymätön vaatimuslista.

Harva meistä vertaa omaa kiireistä keskiviikkoaan toisen persiilleen menneeseen keskiviikkoon. Vertaamme omaa elämäämme toisten ihmisten high lighteihin, tähtihetkiin ja muutenkin filtteröityyn kuvaan elämästä.  Siinä vertailussa oma, vallan hyvä elämä voi alkaa tuntua hävityltä kilpailulta.

Hyvässä valmennuksessakin pitäisi olla tilaa myös toimivan tunnistamiselle. Mikä toimii? Missä olet hyvä? Missä olet onnistunut ja mitä sellaista elämässäsi on, jota kannattaa kehittämisen sijaan vaalia?

Hyvinvoinnin optimointi lisää usein pahoinvointia

Erilaisia mittareita, sovelluksia, ravintolisiä ja hyvinvointipalveluita riittää joka lähtöön. Osa niistä helpottaa arkea, tarjoaa hyödyllistä tietoa elintapamuutoksen tueksi ja vastaa todelliseen tarpeeseen. Kokonaisuus alkaa kuitenkin hämärtyä, jos jokainen uusi mahdollisuus tuntuu välttämättömältä puuttuvalta palaselta. Vielä tämä härpäke, lisäravinne tai mittaus, niin ehkä saan itseni viimein kuntoon.

Uuden tuotteen hankkiminen on usein helpompaa kuin kalenterin väljentäminen tai nukkumaan ajoissa meneminen. Mittaaminenkin antaa lukeman, jota voin ryhtyä parantamaan. Mutta auttaako tieto muuttamaan arkea paremmaksi vai saanko siitä vain yhden stressin aiheuttajan ja kehityskohteen lisää muutenkin kuormittavaan elämääni?

Myös longevity eli pitkän ja terveen elämän tavoittelu osuu saman eli riittävyyden kysymyksen ytimeen, sillä kukapa ei haluaisi lisää terveitä ja toimintakykyisiä vuosia itselleen? Mietin kuitenkin samaan aikaan, kuinka paljon tämän päivän elämästä olemme valmiita käyttämään tulevien elinvuosien varmisteluun. Jos syömiseen liittyy jatkuvaa välttelyä, treenaamiseen itsensä ylittämistä ja ikääntymiseen pelkoa, paljonko tilaa jää elämästä nauttimiselle? Missä vaiheessa terveydestä huolehtiminen alkaa kaventaa sitä elämää, jota sillä yritetään pidentää?

Tekoäly tarjoaa täydellistä ratkaisua täydellisiin olosuhteisiin

Tekoälyltä saa hetkessä ”täydellisen” treeniohjelman tai ruokavalion. Suunnitelmassa työpäivä päättyy ajallaan, yöunet ovat yhtenäiset ja treenille löytyy aina sopiva rako. Oikeassa elämässä palaveri kuitenkin venyy, lapsi sairastuu ja huonosti nukutun yön jälkeen jo sohvalta itsensä ylös kampeaminen tuntuu urheilusuoritukselta. Siinä kohtaa viimeisen päälle optimoitu treeniviikko alkaa paljastua huonoksi ja toteuttamiskelvottomaksi bulkiksi.

Valmentajana pidän erityisen tärkeänä sitä, että suunnitelma taipuu ihmisen edessä, ei ihminen suunnitelman äärellä. Mitä kannattaa tehdä, kun aikaa on vain puoli tuntia? Mistä kannattaa pitää kiinni kuormittavalla viikolla ja mitä jätetään hyvällä omallatunnolla pois listalta? Hyvän suunnitelman arvo näkyy siis siinä, miten sen kanssa pärjää ihan persiilleen menneenä keskiviikkona.

Armollisuuteen mahtuu myös vastuuta

Riittävyydestä puhuessa on kuitenkin syytä olla rehellinen itselleen. Jos liikkuminen jää jatkuvasti väliin, syöminen on sattumanvaraista ja unesta tingitään joka ilta, oma hyvinvointi kaipaa todennäköisesti enemmän rotia. Armollisuuteen kuuluu myös se, että pitää itseään huolenpidon arvoisena ja ryhtyy sopivan jämäkästi tarvittaviin tekoihin.

Jossain elämäntilanteessa fiksuin teko voi olla harjoittelun keventäminen, tavoitteen siirtäminen tai vaatimustason laskeminen. Joskus taas jämäkkyys, tilivelvollisuus ja sopivasti ”kovaan rakkauteen perustuva” valmennus toimivat parhaiten.

Valmentajana pitäisikin malttaa perehtyä riittävästi siihen, millaiseen elämään olemme ohjeitamme tarjoamassa; mihin tällä ihmisellä on juuri nyt voimavaroja? Millaisia impulsseja hänen kehonsa ja mielensä juuri nyt eniten kaipaavat ja kuinka paljon vaatimuksia hänen arkeensa oikeasti mahtuu?

Saavutetustakin saa nauttia

Valmentajana haluan edelleen auttaa ihmisiä tavoittelemaan itselleen tärkeitä asioita. On hienoa nähdä, kun kondis kehittyy, arki alkaa maistua ja ihminen huomaa pystyvänsä sellaiseen, mitä ei aiemmin pitänyt edes mahdollisena.

Samalla toivon, että onnistumisten äärelle maltettaisiin myös pysähtyä. Että, saavutettu tavoite saisi tuntua hyvältä ennen kuin se muuttuu seuraavan tavoitteen lähtöpisteeksi. Jos jokainen onnistuminen synnyttää saman tien uuden vaatimuksen, tyytyväisyydelle jää valitettavan vähän elintilaa.

Saku Tuomisen kirjan herättämä kysymys tuntuukin yhtä aikaa hyvin universaalilta ja henkilökohtaiselta: osaanko minä tunnistaa, mikä minulle riittää? Kuinka paljon kuntoa, menestystä, materiaa, kokemuksia ja rahaa tarvitsen voidakseni elää hyvää, omannäköistä elämää? Osaanko arvostaa sitä, mikä on jo hyvällä mallilla, vai nakerranko omaa tyytyväisyyttäni haluamalla aina vain enemmän?

Uskon, että tässä ollaan yhden hyvän elämän keskeisimmän kysymyksen äärellä. Jos riittävyyden raja siirtyy aina saavutusten mukana kauemmas, voimme käyttää valtavasti aikaa ja voimia sellaisen tyytyväisyyden tavoitteluun, jota emme koskaan saavuta. Olisikin aika surullista huomata jälkikäteen, että elämä oli jo hyvää, mutta minulla oli liian kiire parantaa sitä entisestään, ehtiäkseni pysähtyä nauttimaan siitä.

Haluaisitko auttaa muitakin voimaan paremmin?

Tällaista valmennusosaamista haluamme Impulssissa vahvistaa: taitoa auttaa ihmistä kehittymään omista lähtökohdistaan, voimavaransa ja elämäntilanteensa huomioiden. Jos hyvinvointi kiinnostaa sinua myös työnä tai haluat tuoda nykyiseen työhösi valmennuksellista osaamista, tervetuloa oppimaan kanssamme.

Impulssin loppuvuoden kampanjassa saat Auktorisoidun Personal trainer -koulutuksen hintaan 1 950 € sekä kaupan päälle kolmen ammattikirjan paketin. Kampanjasivun lomakkeella saat sähköpostiisi alennuskoodin ja ohjeet edun hyödyntämiseen. Samalla liityt Impulssin sisäpiiriin ja saat kutsuja maksuttomiin Impulssi Live -asiantuntijawebinaareihin.

Tutustu loppuvuoden kampanjaan ja hae koulutusetusi →