Jo melko pitkän Personal trainer-urani aikana olen oppinut etsimään ratkaisuja, selkeyttämään tavoitteita ja rakentamaan suunnitelmia, joiden avulla ihminen pääsee tavoitteessaan eteenpäin. PT:nä ja kouluttajana olen myös tottunut siihen, että minulta odotetaan vastauksia. Integratiivisen lyhytterapian opinnoissa olen saanut harjoitella jotakin itselleni huomattavasti vaikeampaa: nimittäin malttia pitää suuni kiinni ja olla tarjoamatta vastausta liian nopeasti.
Kuuntelenko ymmärtääkseni vai päteäkseni?
Olen joutunut kysymään opintojen aikana useaan kertaan itseltäni, kuuntelenko asiakasta ymmärtääkseni häntä vai valmistelenko kuunnellessani jo seuraavaa ohjettani. Havainto on ollut välillä melkoisen epämukava. Samalla se on avannut omaan työhöni näkökulman, josta uskon olevan hyötyä jokaiselle valmentajalle. Hyväkin suunnitelma voi nimittäin jäädä asiakkaan elämästä irralliseksi, jos emme ymmärrä, mitä hän tavoittelee, millaisessa arjessa hän elää ja mihin hänen voimavaransa juuri nyt riittävät.
Kysymys on pt:n paras työkalu
Kun asiakas kertoo, ettei ole noudattanut ohjelmaa, Personal trainerin mieleen nousee helposti monta ratkaisua. Harjoittelua voisi keventää, aikataulua tarkentaa tai tavoitetta pilkkoa. Ensin olisi kuitenkin tarpeen kuulla, mitä asiakkaan elämässä oikeasti tapahtuu.
”Mikä teki harjoittelusta vaikeaa tällä viikolla?” kutsuu tutkimaan tilannetta. ”Mitä olisit siinä hetkessä tarvinnut?” voi puolestaan tuoda esiin jotakin, mitä ohjelmaa katsomalla ei näe. Ehkä asiakas tarvitsi lepoa, apua arjen järjestelyihin tai varmuutta siihen, että lyhytkin harjoitus riittää. Ehkä tavoite on alun perinkin rakentunut enemmän muiden odotuksista, kuin hänen omista toiveistaan.
Hyvän kysymyksen tunnistaa mielestäni siitä, että vastaus voi yllättää myös valmentajan. Se edellyttää valmiutta tarkistaa omaa käsitystä ja luopua tarvittaessa ratkaisusta, jota oli jo mielessään valmistellut. Kysymysten määrästä ei tarvitse tehdä uutta suoritusta. Yksi rauhassa tutkittu asia voi auttaa enemmän, kuin kymmenen uuden kysymyksen tulva.
Suurin oppini on ollut hiljaisuus
Minulle suurin oppi integratiivisesta lyhytterapeutti -opinnoista on ollut hiljaisuus. Minulle se on tarkoittanut ennen kaikkea oman kiireeni tunnistamista. Kun toinen epäröi, tekisi mieli auttaa tarkentamalla kysymystä, tarjoamalla vaihtoehtoja tai kertomalla oma esimerkki.
Juuri silloin asiakas saattaa kuitenkin vasta saada kiinni ajatuksesta, jota hän ei ole aiemmin sanonut ääneen. Jos täytän tauon puheellani, katkaisen helposti tämän hetken. Olen saanut harjoitella sitä, että annan vastaukselle aikaa ja maltan odottaa vielä ensimmäisten sanojen jälkeenkin.
Kuuntelemiseen kuuluu myös kuullun tarkistaminen. ”Ymmärsinkö oikein, että sinua kuormittaa erityisesti tunne siitä, ettet tee koskaan tarpeeksi?” antaa asiakkaalle mahdollisuuden täsmentää tai korjata tulkintaani. Kokemus samanlaisesta tilanteesta ei tarkoita, että tietäisin valmiiksi, miltä juuri hänestä tuntuu. Senkin saan selville vain kysymällä ja kuuntelemalla.
Asiakkaan oma oivallus antaa suunnan muutokselle
Kuvitellaan asiakas, joka tavoittelee neljän harjoituksen treeniannosta viikossa. Kerta toisensa jälkeen toteutuu vain kolme ja hän kertoo olevansa taas pettynyt itseensä. Valmentajana voisin ryhtyä etsimään kalenterista tilaa puuttuvalle harjoitukselle. Yhdessä tutkimalla saattaisimme kuitenkin huomata, että neljän kerran tavoite perustuu asiakkaan käsitykseen siitä, mitä tavoitteellisen kuntoilijan kuuluu tehdä.
Silloin kysyisin, mitä hän itse toivoo harjoittelun tuovan elämäänsä. Mistä hän huomaisi, että kuntoilu tukee hänen arkeaan? Entä mikä tekee siitä yhdestä toteutuvasta lisäharjoituksesta mahdollisen vai olisiko juuri nyt tärkeämpää saada nuo kolme harjoitusta vakiintumaan ilman jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta?
Asiakas pääsee näin tarkastelemaan omia vaatimuksiaan ja tunnistamaan vaihtoehtojaan. Minun tehtäväni on auttaa häntä arvioimaan niitä myös harjoittelun ja kokonaiskuormituksen näkökulmasta. Sovimme yhdessä riittävän pienen kokeilun ja palaamme siihen: mikä onnistui, mitä opimme ja mitä kannattaa muuttaa?
Pidän erityisen tärkeänä, että asiakas pystyy vähitellen tekemään näitä havaintoja myös ilman minua. Valmennuksessa rakentuva luottamus omaan harkintaan on arvokasta silloinkin, kun elämä ei etene suunnitelman mukaan.
Kannustus tarvitsee rinnalleen ymmärrystä
Olen luonteeltani mahdollisuuksia bongaava ja eteenpäin kannustava. Lyhytterapiaopinnot ovat auttaneet huomaamaan, että hyväksi tarkoitettu tsemppauskin voi tulla liian aikaisin. Kun ihminen kertoo kuormituksestaan, nopea siirtyminen ratkaisuihin saattaa jättää hänen kokemuksensa sivuun.
Joskus hyödyllisin kysymys kuuluukin: ”Mikä tässä tilanteessa on ollut sinulle raskainta?” Vastauksen äärelle pitää myös malttaa pysähtyä. Työkuormaa, taloudellista epävarmuutta tai läheisistä huolehtimista ei ratkaista raivotreeneillä. Valmentajan on ymmärrettävä, millaiseen kokonaiskuormaan harjoittelua ja muita muutoksia ollaan lisäämässä.
Kun asiakas on tullut kuulluksi, voimme etsiä yhdessä myös sitä, mikä jo toimii hyvin. ”Mikä on auttanut sinua tähän asti?” voi tehdä näkyväksi taitoja, tukea ja selviytymiskeinoja, joita hän ei itse ole huomannut arvostaa. Minulle voimavaralähtöisyys merkitsee myös sitä, että autan ihmistä tunnistamaan, minkä varaan hän voi seuraavan askeleensa rakentaa.
Asiantuntemus ja yhdessä tutkiminen toimivat hyvin rinnakkain
Valmentajalta tarvitaan edelleen tietoa, selkeitä ohjeita ja perusteltuja suosituksia. Kuuntelemalla voi kuitenkin ymmärtää paremmin, mitä tietoa asiakas tarvitsee ja milloin siitä on hänelle hyötyä. Voin kysyä: ”Olisiko tässä kohtaa hyödyllistä kuulla ehdotukseni?” Sen jälkeen tutkimme, miten ehdotus sopisi hänen arkeensa ja mitä hän itse siitä ajattelee.
Myös oman työskentelyn pitää kestää yhdessä tutkimista. ”Mikä tässä tapaamisessa auttoi sinua?” ja ”mitä toivoisit minulta ensi kerralla toisin?” antavat asiakkaalle mahdollisuuden vaikuttaa siihen, miten valmennus etenee. Vastauksista voi oppia paljon, kun niitä uskaltaa kuunnella puolustelematta omaa toimintaansa.
Harjoittelen itse edelleen pysähtymistä ja oman auttamisen kiireeni hillitsemistä. Toivon, että asiakas lähtee tapaamisesta hieman kirkkaammin ajatuksin, tunnistaa omia mahdollisuuksiaan ja luottaa aiempaa enemmän kykyynsä vaikuttaa arkeensa. Siinä on minulle hyvin konkreettinen tavoite valmentajana kehittymiselle.
Ota ensimmäinen (tai seuraava) askel kohti hyvää valmentajuutta
Haluatko vahvistaa taitoasi kohdata asiakas ja auttaa häntä rakentamaan omaan arkeensa sopivaa muutosta? Impulssin koulutuksissa voimavaralähtöinen ajattelu yhdistyy käytännön valmennusosaamiseen. Kutsun sinut mukaan kehittämään ammattitaitoasi, olitpa vasta suuntaamassa alalle tai tehnyt valmennustyötä jo pitkään.
Seuraavat Impulssi Personal trainer -koulutukset alkavat 16.1.2027 Espoossa, Tampereella, Jyväskylässä ja Oulussa. Koulutus yhdistää etäopiskelun ja käytännön lähiopetuksen. Loppuvuoden koulutusedulla hinta on 1 950 € (norm. 2 790 €) kampanjakoodilla 2026PT. Lisäksi saat kolmen ammattikirjan paketin!
Jos toimit jo valmentajana tai haluat täydentää nykyistä osaamistasi, tutustu Impulssin jatkokoulutuksiin.
Loppuvuoden koulutusedut jatkokoulutuksiin
Psykofyysinen valmentajakoulutus: 700 € (norm. 995 €), koodi 2026PFV.
Motivaatiovalmentajakoulutus: 420 € (norm. 599 €), koodi 2026MV.
Ravintovalmentajakoulutus: 900 € (norm. 1 295 €), koodi 2026RV.
Kestävyysvalmentajakoulutus: 695 € (norm. 995 €), koodi LASSE2026.
Oman hyvinvointisi kehittämiseen voit valita myös Omavalmentajakoulutuksen hintaan 195 € (norm. 395 €). Koulutushinnat sisältävät arvonlisäveron.
Tutustu koulutuksiin ja valitse oma seuraava askeleesi osoitteessa impulssi.fi.