Kumppanillemme Essotelle tunnustusta elintapaohjauksen edelläkävijyydestä

Yhteistyökumppanimme Essote sai ansaittua tunnustusta, kun Opetus- ja kulttuuriministeriö palkitsi sen väestön liikunnan edistämisestä Liikkuvat -palkinnolla, Liikkuva aikuinen -kategoriassa. Essoten puolesta palkinnon vastaanottivat elintapaohjauksen koordinaattori Maija Laukniemi, elintapaohjaaja Mirjami Kutvonen sekä hankepäällikkö Petri Laitinen. Palkinnon Essoten elintapaohjaustiimille luovutti tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen. Impulssissa ollaan iloisia ja ylpeitä yhteistyökumppanin ansaitsemasta huomiosta sekä tunnustuksesta.  

Ennakoivaa terveydenhuoltoa elintapaneuvonnalla

Essote on tarjonnut elintapaohjausta osana perusterveydenhuollon palveluja vuodesta 2019 lähtien. Vuosittain elintapaohjaukseen on osallistunut reilut 200 henkilöä, jotka ovat saaneet tukea elintapojensa muuttamiseen paremmiksi unen, ravitsemuksen, stressinhallinnan, aktiivisuuden sekä liikunnan osa-alueilla. Keskimäärin henkilöt ovat hyödyntäneet elintapaohjaustapaamisia neljä kertaa, joten elintapaohjauskertoja on kertynyt vuosittain tuhatkunta kappaletta.  

Lisää terveyttä, toimintakykyä ja elämänlaatua

Elintapaohjauksen koordinaattori Maija Laukniemi kertoo, että tyypillinen elintapaneuvonta-asiakas on keski-ikäinen, usein terveyden, stressin sekä paino-ongelmien kanssa kamppaileva henkilö, jonka voimavarat ja ilo liikunnan harrastamiseen ovat olleet pidemmän aikaa koetuksella. Naiset hakeutuvat elintapaohjaukseen usein miehiä hanakammin. Muita yleisiä syitä hakeutua elintapaohjaukseen ovat kehon jäykkyys, kiputilat, kohonnut verisuonitauti- ja/tai diabetesriski sekä ongelmat ravitsemuksessa sekä jaksamisessa.

Palkitsemisen perusteina toimiva monialainen palveluketju ja hyvät kumppaniverkostot

Opetus- ja kultuuriministeriön mukaan Essoten palkitsemisen perusteina olivat monialainen palveluketju, hyvät yhteistyöverkostot sekä toiminnan sulautuminen ennaltaehkäisevänä palveluna osaksi terveydenhuollon kokonaispalvelutarjontaa. Kuntalaisille maksuttomat ja helposti saavutettavat elintapaohjauspalvelut on suunnattu pääosin työikäisille henkilöille, joilla on kohonnut riski sairastua tyypin 2 diabetekseen.

Essote ja Impulssi – elintapaohjauksen uranuurtajat

Essoten ja Impulssin yhteistyö perustuu yhteisten arvojen jakamiseen sekä missioon vaikuttaa elintapaneuvonnalla positiivisesti niin kansanterveyteen, kuin saavuttamiemme yksilöiden hyvinvointiin ja elämänlaatuun. Essoten roolina yhteistyössä on asiakkaiden kohtaaminen ja elintapaneuvonta kentällä, jonka tueksi Impulssi auttaa sitä tuottamaan digitaalisia sisältöjä sekä tarjoaa työkaluja, kuten Mikrotreenit -sovelluksen ja videovalmennusta, elintapaohjaustyön vaikuttavuuden ja skaalautuvuuden lisäämiseksi.  

Lue lisää uutisesta ja palkitsemisperusteista Essoten sivuilta: https://www.essote.fi/ministeri-antti-kurvinen-palkitsi-essoten-elintapaohjauksen

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Jaa:

Riku Aalto

Riku Aalto

Riku on personal trainingin uranuurtaja Suomessa. Koulutukseltaan hän on fysioterapeutti ja ammattivalmentaja, joka on täydentänyt osaamistaan muun muassa liikuntahallintotutkinnolla, työhyvinvointivalmentajakoulutuksella sekä ravinto-, voima- ja psyykkinen valmentaja –opinnoilla. Riku on kirjoittanut noin 40 kirjaa harjoittelusta, ravitsemuksesta sekä fyysisestä hyvinvoinnista.

Testaa, olisiko sinusta personal traineriksi?

Rakensimme pienen testin, jolla voit selvittää luonteenpiirteitäsi tai tämänhetkisiä arjen vaatimuksia personal trainerin työn kannalta. Testi sisältää myös osion, jossa voit testata lyhyesti tietojasi kehittävän harjoittelun lainalaisuuksista.

Käy tekemässä lyhyt testimme osoitteessa: impulssi.typeform.com/pt-testi

Lue lisää

Impulssi Personal trainer -koulutusopas

Saat oppaan luettavaksesi lähetettyäsi alla olevan lomakkeen.


Elintapavalmentamisen ammattilainen -opas​

Saat oppaan luettavaksesi lähetettyäsi alla olevan lomakkeen.


Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisesta personal traineriksi​

Saat oppaan luettavaksesi lähetettyäsi alla olevan lomakkeen.


Evästeilmoitus

Käytämme evästeitä, jotta sivustomme toimii oikein ja voimme analysoida tietoliikennettä. Painamalla ”Hyväksy” hyväksyt, että laitteellesi tallennetaan evästeitä.

Tulossa

Julkaisemme Impulssi Valmentajayhteisön pian. Jättämällä yhteystietosi saat kutsun ensimmäisen joukossa ja pääset osallistumaan mm. Valmentajakahveille.