Opettele tuntemaan ainakin yksi ihminen kunnolla elämäsi aikana

Sinun kannattaa tutustua vähintään yhteen ihmiseen perinpohjaisesti elämäsi aikana. Tuo merkkihenkilö olet Sinä itse! Jos et tunne itseäsi kunnolla, on sinun lähes mahdotonta saavuttaa itsellesi merkityksellisiä tavoitteita ja elää unelmiasi todeksi.

Onnistunut liike lähtee pysähtymisestä

Kuinka monta kertaa olet yrittänyt saada muutoksia aikaan keskittymällä muuttamaan pelkästään ulkoisia asioita elämässäsi? Entä millaisia tuloksia olet saanut aikaan? Muutos on aina sisäinen työ itsensä kanssa ja lähtee liikkeelle siis sinusta itsestäsi. Käsityksestäsi siitä, kuka ja mitä olet, miten toimit ja millainen haluat olla. Muutospyrkimyksissä onkin hyvä lähteä liikkeelle pysähtymällä vastaamaan rauhassa seuraaviin kysymyksiin:

  • Kuka minä olen?
  • Millainen minä olen?
  • Kuka tai millainen minä en ole?
  • Millaiseksi ihmiseksi haluan kasvaa?
  • Miten haluan toimia?
  • Mitä tavoittelen ja mistä unelmoin?
  • Mitä esteitä voin kohdata matkallani?

Ei kuitenkaan riitä, että vastaat yllä esitettyihin kysymyksiin kerran ja elät loppuelämän tuntien itsesi. Näihin kysymyksiin on hyvä palata säännöllisesti ja eri tilanteissa. Itsensä tunteminen on elämän pituinen matka.

Tasapainon saavuttaminen on utopistinen tavoite

Meillä jokaisella on aiempiin kokemuksiimme perustuva, omanlaisemme käsitys siitä kuka ja mitä olemme. Tämä käsitys ei kuitenkaan ole kaikilta osin täysin pysyvä, vaan se vaihtelee tilanteen mukaan. Aivan kuten stressin ja palautumisen, ei myöskään itsetuntemuksen kohdalla tasapainon saavuttaminen ole mahdollista. Sen sijaan voimme kuitenkin oppia hallitsemaan stressitasapainoamme sekä mieltämme paremmin ja hyvinvointiamme edistävämmällä tavalla.

Esimerkiksi, kun liikut totutulla tavalla, sinulla on tunne siitä, että tiedät mitä olet tekemässä ja näet itsesi varmana liikkeissäsi. Kun sitten kokeiletkin ensimmäistä kertaa jotain uutta lajia, voi kuva itsestäsi varmana liikkujana hetkeksi muuttua uuden lajin osalta, sillä sinulla ei ole siitä vielä aiempaa kokemusta. Harjoittelun ja toistojen kautta epävarmuus kuitenkin hälvenee.

Itsetuntemus tarjoaa sinulle käsityksen siitä, millainen olet ja ymmärryksen omasta toiminnastasi. Tämän tuntemuksen pohjalta sinun on mahdollista johtaa itseäsi entistä tarkoituksenmukaisemmin yllättävissäkin kokonaiskuormituksen ja voimavarojen säätelytilanteissa. Itsetuntemuksen ja paremman itsensä johtamisen seurauksena siirrytäänkin usein nopeasta reagoinnista harkitumpaan asioihin ja tilanteisiin vastaamiseen.

Ilman hyvää itsetuntemusta olemme omien reaktioidemme vietävissä ja toimintamme määrittävänä tekijänä on reaktion vasteena syntynyt tunnetila.

Reaktio on usein menneisiin kokemuksiin perustuva tiedostamaton ja salamannopea vaste ärsykkeeseen, muutokseen tai tapahtumaan. Ilman hyvää itsetuntemusta olemme omien reaktioidemme vietävissä ja toimintamme määrittävänä tekijänä on reaktion vasteena syntynyt tunnetila. Esimerkiksi stressaavan tai paineisen tilanteen laukaisema hermostuminen saa sinut harjoittelemaan aivan eri tavoin, kuin jos huomioit olevasi hermostunut ja otat hetken miettiäksesi, miten sinun olisi paras harjoitella, hermostumisestasi huolimatta.

Tunteet eivät ole faktoja siitä, miten asiat ovat, vaan ne ovat oivallisia signaaleja ja suunnannäyttäjiä siitä, mihin olet toimintasi kanssa menossa.

Itsensä johtamisessa toiminnan määritätkin sinä itse. Ei reaktiosi eikä tunnetilasi. Tunteethan eivät ole faktoja siitä, miten asiat ovat, vaan ne ovat oivallisia signaaleja ja suunnannäyttäjiä siitä, mihin olet oman toimintasi kanssa menossa. Kun tuntuu hyvältä, voi jatkaa. Kun tuntuu huonolta, kannattaa pysähtyä kuuntelemaan itseään ja miettiä voisiko omaa toimintaa jotenkin muuttaa. Onko aika ladata akkuja ja edistää palautumista ravitsemuksen ja unen avulla vai aika kuluttaa ja kehittää fysiikkaansa treenien ja aktiivisuuden kautta?

Vapaus asuu tyhjässä tilassa

Asiaan, tapahtumaan tai tilanteeseen vastaaminen tarkoittaakin, että huomioit oman reaktiosi, omat voimavarasi ja kokonaiskuormitustilanteesi ja otat hetken aikaa ennen kuin päätät, reaktiosta huolimatta, miten haluat toimia. Tässä pienessä tyhjässä tilassa reaktion ja vastaamisen välissä asuu vapaus. Vapaus toimia tarkoituksenmukaisesti, tilanteen edellyttämällä ja haluamallasi tavalla. Tätä vapautta harjoittaessa ei jälkikäteen kaduta mitä tuli tai ei tullut tehtyä tai sanottua, hetken mielijohteesta, tunteet positiivisesti tai negatiivisesti kuumentuneina.

Se, millaisena ihmisenä näet itsesi, vaikuttaa kaikkiin tuloksiisi. Koska ennen kuin sinulla voi olla jotain, on sinun tehtävä jotain. Ja ennen kuin voit tehdä jotain, on sinun oltava jotain. Tuloksia edeltää toiminta. Toimintaa oleminen. Mitä ja kuka haluat olla?

Lähde: Impulssi – Menetelmä jatkuvaan kehitykseen (R. Aalto ja P. Immo, Docendo. 2021)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Jaa:

Riku Aalto

Riku Aalto

Riku on personal trainingin uranuurtaja Suomessa. Koulutukseltaan hän on fysioterapeutti ja ammattivalmentaja, joka on täydentänyt osaamistaan muun muassa liikuntahallintotutkinnolla, työhyvinvointivalmentajakoulutuksella sekä ravinto-, voima- ja psyykkinen valmentaja –opinnoilla. Riku on kirjoittanut noin 40 kirjaa harjoittelusta, ravitsemuksesta sekä fyysisestä hyvinvoinnista.

Testaa, olisiko sinusta personal traineriksi?

Rakensimme pienen testin, jolla voit selvittää luonteenpiirteitäsi tai tämänhetkisiä arjen vaatimuksia personal trainerin työn kannalta. Testi sisältää myös osion, jossa voit testata lyhyesti tietojasi kehittävän harjoittelun lainalaisuuksista.

Käy tekemässä lyhyt testimme osoitteessa: impulssi.typeform.com/pt-testi

Lue lisää

Impulssi Personal trainer -koulutusopas

Saat oppaan luettavaksesi lähetettyäsi alla olevan lomakkeen.


Elintapavalmentamisen ammattilainen -opas​

Saat oppaan luettavaksesi lähetettyäsi alla olevan lomakkeen.


Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisesta personal traineriksi​

Saat oppaan luettavaksesi lähetettyäsi alla olevan lomakkeen.


Evästeilmoitus

Käytämme evästeitä, jotta sivustomme toimii oikein ja voimme analysoida tietoliikennettä. Painamalla ”Hyväksy” hyväksyt, että laitteellesi tallennetaan evästeitä.

Tulossa

Julkaisemme Impulssi Valmentajayhteisön pian. Jättämällä yhteystietosi saat kutsun ensimmäisen joukossa ja pääset osallistumaan mm. Valmentajakahveille.